jiihooantikainen wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen

Kaikki blogit puheenaiheesta Rosatom

Fennovoiman ydinvoimala toteutuu

Fennovoiman ydinvoimalahanke Pyhäjoella toteutuu energiayhtiö Fortumin lähdettyä mukaan hankkeeseen. Mahdolliset vesivoimakaupat itärajan takana eivät kuitenkaan ole lukkoon lyötyjä, vaikka Fortum pyrki kytkemään kaupan ydinvoimaosakkuuteen. Reaktoritoimittaja vaihtui monipolvisen hankkeen matkan varrella venäläiseen Rosatomiin, joten nyt Suomi saa kolmannen venäläisen ydinreaktorinsa.

Vaihtoehdotonta politiikkaa ydinvoimalla

Fennovoiman ydinvoimalahanketta ajetaan läpi samalla vaihtoehdottomuudella kuin Kreikan lisälainoitustakin. Molemmat hankkeet ovat kestäneet jo vuosikausia eikä loppua näy.

Pelaako Fortum hasardia Fennovoimalla?

 

Peli Fennovoiman ympärillä alkaa saada uhkapelin piirteitä. Nyt Olli Rehn sanoo, ettei kroatialainen sijoittaja täytä kotimaisuusehtoa. Eipä tietenkään, näkeehän sokea Reettakin, että kysymyksessä on venäläisten bulvaani. Vihreät ja vasemmistoliitto kuolaavat, finis Fennovoima.

Mutta mitä peliä pelaa Fortum, joka voisi ratkaista asian? Onko Fortum laittanut venäläiset liian tiukalla vaatimuksessaan Venäjän vesivoiman omistuksesta, pelaako hasardia tietäen, että Fennovoima on Venäjälle äärimmäisen tärkeä referenssi, ensimmäinen länsimaissa kohta puoleen vuosisataan

Taistelevatko Rosatom ja Gazprom kahdestaan vesivoimasta – vai isompi peli?

Taistelevatko Rosatom ja Gazprom kahdestaan vesivoimasta – vai isompi peli?

 

Fortumin kanssa jalansijaa Venäjän Luoteisten alueiden vesivoimaloihin kärkkyy nyt myös Kiina, - ja aivan uusi Venäjän vesivoimakonsortio, jonka taustalla on Venäjän suorien sijoitusten rahasto.  Jännittävä uusi kombinaatio rakennettiin kesäkuussa Pietarin Talousfoorumissa. 

Kaikki Suomessa eivät näytä olevan perillä pelin uudesta käänteestä.

*

Fennovoima ja energiapoliittinen hysteria

Fennovoiman uuden ydinvoimalan ympärillä pyörivä mylläkkä alleviivaa hienosti sitä, kuinka suomalainen energiapolitiikka ja siitä käytävä julkinen keskustelu ovat muuttuneet sokeaksi ideologiseksi fanatismiksi. Energiantuotannon ympäristöpäästöt ovat pahin globaali ongelmamme, jolloin energiapoliittisen keskustelun keskiössä pitäisi olla päästöintensiivisten energiamuotojen korvaaminen vähäpäästöisillä energiamuodoilla.

Jankon ydinvoima

Fennovoiman toimistolla viikko on ollut raskas. Ohessa kuvitteellinen kuvaus eräästä viikon tapahtumasta. Sisältää satiiria. Tai ehkä toiveajattelua siitä, miten asia olisi voinut mennä.
---

"Fennovoimalla, Toni Hemminki puhelimessa"

"No se on Herkko Piit täältä TEM:stä terve. Teiltä tuli tämmönen ydinvoimalahakemus."
"Joo."

Kuin käärmettä pyssyyn

 

Energiankulutuksen rajaton kasvu ei voi jatkua eikä sen ole välttämätöntä jatkua. Miksi siis valmistaudumme tuottamana Suomessa yhä enemmän energiaa ja vielä valmistaudutaan  luovuttamaan 34 % energiasta Rosatomille myyntiin?

 

Suomen sähköstä  noin 30 prosenttia on tuotettu ydinvoimalla.  Viides ydinvoimala on tekeillä ja kuudetta yritetään ajaa Suomeen kuin käärmettä pyssyyn.

 

Fennovoiman silmänkääntötemppu ?

Kohta kuulemme Fennovoiman rakennuslupahakemuksen yhteydessä jätetystä omistusosuutta koskevan ehdon täyttymisestä. Todennäköisin vaihtoehto on se, että Fennovoima esittåä Rosatomin tyytyvän aiottua pienempään omistusosuuteen Fennovoimassa, jolloin muiden omistuosuus nousee vaaditulle vähintään 60 %:n tasolle. Osakkaille luvataan hankkia määräaikaan mennessä uusia osakkaita ja Rosatomin omistus voidaan nostaa myöhemmin alkuperäiselle tasolle.

Teatteria ydinvoimayhtiön omistuksella: Fennovoimakin veromaksajien syliin?

Fennovoiman ydinlaitoksesta uhkaa tulla ydinenergiatuotannon Talvivaara. Hankeella ei näytä olevan liiketaloudellisia edellytyksiä. Se vaikuttaa poliittiselta hankkeelta enemmän kuin muut ydinlaitokset. Suomen kannalta poliittisia motiiveja on kuitenkin vaikea käsittää. Venäjän osalta ne ovat ymmärrettävämpiä.

Fennovoima luo Pyhäjoella laittomuuden kulttuuria

Venäläiset ovat mukavia, usein mukavampia kuin suomalaiset. En missään nimessä halua edistää mitään venäläisiin kohdistuvia ennakkoluuloja.

Kaikille Venäjällä pidemmän ajan oleskeleville tulee kuitenkin takuulla tutuksii jyrkkä kontrasti venäläisten mukavuuden ja heidän hallintonsa kamaluuden välillä. Lähes kaikkia valtiollisia instituutioita ja lukuisia yrityksiä hallinnoidaan autoritäärisesti, salailevasti ja siekailemattomasti. Korruptio on läsnä kaikkialla siellä missä liikutellaan isoja rahoja.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä