jiihooantikainen wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen

Eurooppalaisten valtioiden arvot

Uutissuomalaisen vaalikoneeseen vastanneista eurovaaliehdokkaista noin 45 prosenttia on sitä mieltä, että eurooppalaisissa valtioissa arvokäsitysten tulisi perustua kristilliseen arvopohjaan. Lähes sama määrä l. 48 prosenttia ehdokkaista kannattaa moniarvoisemmin  ja ehkäpä myös sekulaarimmin rakentuvia yhteiskuntamalleja eurooppaisen valtioston  jäseninä.  Jakolinja noudattelee eduskunnan istumajärjestystä, sillä konservatiivista kristillisyyttä edustavien kristillisdemokraattien ja perussuomalaisten ehdokkaiden suosiossa ovat tutut ja turvallisiksi koetut perinteisesti kristillisiksi koetut arvot ja moniarvoisempien yhteiskuntien perään haikailevat sitten ja taas kaikkein eniten vihreiden ja vasemmistoliiton ehdokkaat.

 

Kastettuna ja konfirmoituna ateistina olen itse aivan samaa mieltä tästä väittämästä  (4.4.  Eurooppalaisten valtioiden arvojen tulee perustua kristilliselle arvopohjalle.)  liki kaikkien ehdokkaiden  kanssa :)

 

Suomi voi siis ihan hyvin kehittyä yhteiskuntana aina vain parempaa kohti luterilaisen perinteistönsä taustoittamassa arvomaailmassa yhteistyössä muiden Euroopan valtioiden kanssa, joilla on oma kansallista arvomaailmaansa taustoittava kehityshistoriansa. Kristillisyyden ymmärrän itse tässäkin yhteydessä tiivistymänä laupeudentyöstä -  Jeesuksen Vuorisaarnassaan esittämänä pyyntönä siis :- "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. ".  

 

 

 

 

 

 

Niin?

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän kuoppari kuva
Ari Kuoppa-aho

"Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille."

Huono ohjenuora ja lause millä moni kristitty ilmeisesti oikeuttaa fasismin. Se että ruoskituttaisi itsensä esimerkiksi homoseksuaalisesta teosta, ei mielestäni oikeuta ruoskia lähimmäistä samasta teosta jne.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Totta kyllä. Nuinkin yksiselitteisen ohjeen voi aina vesittää ryhtymällä tulkitsemaan asiantilaa ominpäin - kristillisiä näkemyksiä on Suomessakin joukkoliikkeinä kymmeniä ja ulkopuolisen on vaikea ottaa kantaa siihen, että mikä teologinen tulkintalinja niistä on kaikkein kristillisin.

Mielestäni luterilaisen perinnehistorian hyväksymisen pitäisi riittää Suomen valtion arvopohjan taustaksi, mutta sen ei tarvitse muuttua vakiintuneeksi käytännöksi määrittelemään lainsäändäntöä yms. yhteiskunnan toimintaa. Sitä pelkoa ei tosin ole enää olemasssa kirkon jäsenmäärän vähentyessä prosentin vuosivauhtia...

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Niin, ehkä kaikkea ei kannata katsella S/M-leikkien tai uskonnollisen marttyyriuden himon kautta eikä hakea niistä elämänohjeita yleiseen käyttöön.

Tuossa muinaisessa persialaisessa opetuksessa lienee kuitenkin perimmäisenä tavoitteena hyvyys ja elämänilo sekä harmonia. Siis dualistisessa mielessä.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Itsekin tulkitsen ohjeen kannusteena altruistiseen hyväntekemiseen...

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Antikainen haikailee itse asiassa zarathustalaisuuden perään eikä niinkään kristillisyyden jonka jumalheeros on "Kiivas Jumala ja kostaja on Herra. Herra on kostaja ja vihastuvainen"(Nah. 1:2) sekä "Ja minä (Herra) panen heidät syömään poikiensa ja tyttäriensä lihaa, ja he syövät toinen toisensa lihaa siinä hädässä ja ahdistuksessa ..."(Jer. 19.9). Kyseisen uskomusmaailman puhdistajan Lutheruksen mukaan meidän tuleekin enemmän pelätä omaa järkeämme kuin Turkin sulttania jotta pyhässä uskossa ja Jahwen nuhteessa (lue: pelossa) pysyisimme.

Sen sijaan persialaisen Zarathustran, t.m.n. Zoroaster ja Zardošt, kerrotaan puhuneen siitä kuinka kannattaa muille tehdä mitä haluaisi itselle tehtävän levittäessään uskoaan Ahura Mazda:an, kaiken hyvän luojaan. Hänen mukaansa hyvää on luonnonmukainen joka tuo elämäniloa, terveyttä ja hyvää mieltä sekä harmoniaa ihmisten ja luonnon välille mutta kaikki mikä sitä rikkoo, on pahuutta ja itsestään Angra Mainju:sta.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Zarathustralaisuus lienee antanut vaikutteita kristillisyyteen israeliittien kautta - Jaakobin poikien isähän eli jonkin aikaa maanpaossa Mesopotamiassa ja sai siellä kokemuksia eri uskontojärjestelmistä sekä idean koota oma kansa yhden jumalaan suojiin. Sotaisien vaiheiden jälkeen kahdestatoista sukuheimosta jäljelle jääneiden juudealaisten keskuudessa alkoi sitten ajanlaskun alussa kehkeytyä uusi tapa tulkita vanhoja kantaisä Aabrahamista alkavia sukukronikoita ja siinä yhteydessä "kultainen sääntö" nostettiin nasaretilaisen sananjulistajan taholta uuden kansanliikkeen keskeiseksi motoksi :)

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Itse asiassa juutalaisuuden juuret lienevät syvemminkin mesopotaniassa, siellä syntisessä Babylonissa joka piti demonisoida jotta juutalaisiksi itsensä identifioineet saatiin seuraamaan johtajiaan erämaahan pois lihapatojen ääreltä.

Kaupungit olivat jo silloin synninpesiä ja maaseudulla korvessa elettiin puhtoina. Vai pitäisikö pikemminkin sanoa, että vielä nykyäänkin on liikkeellä ajattelua syntisestä kaupunkilaiselämästä ihan abramilaiseksi nimettyjen uskontojen alkuperäisten syntynarratiivien mukaisesti.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset