jiihooantikainen wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen

Ilmasto-oppia ikä kaikki

Kansalaisaloitepalvelussa vireillä olevan aloitteen, jossa esitetään peruskoulujen ainevalikoimaan lisättäväksi erityinen ilmasto-oppi, jossa kootaan yhtenäisesti ajantasalla oleva tietous ilmastonmuutoksesta sekä ihmisen tekojen vaikutuksesta sen kehittymiseen, siivittämänä varmaankin  OAJ ja Kehittämiskeskus Opinkirjo ovat nyt kehittämässä  uudenlaista opetusmallia, jossa ilmastonmuutosta käsitellään kouluissa yhtenäisesti ja aikaisempaa rakentavammin.

Tällä hetkellä opetus ilmastonmuutoksesta vaihtelee koulukohtaisesti eivätkä opettajatkaan aina tiedä, mitkä ilmastonmuutoksesta uutisoitavat asiat ovat faktaa ja mitkä ainoastaan toiveikkaita mielipiteitä - useassa koulussa opetusta annetaankin vain minimaalisesti pelätyn ilmastoahdistuksen ehkäisemiseksi :

 

      "– Kun ei haluta myöskään lisätä ilmastoahdistuksen määrää. Eli tavallaan yritetään pitää lapsia pumpulissa, vaikka tietovyöry näistä asioista toisesta suunnasta on valtavan suurta,toteaa toiminnanjohtaja MInna-Riikka  Järvinen  asiantuntevasti.

 

Mielestäni uusien opetusmallien kehittäminen ja jopa uuden oppiaineen lisääminen  ainevalikoimaan on perusteltua ihan jo yksin ilmiön ajankohtaisuuden ja globaalien pitkälle tulevaisuuteen kantavien vaikutusten vuoksi. Lapset imevät joka tapauksessa muistiinsa medioissa kiertävän informaation ilmastonmuutoksesta riippumatta sen informaation oikeellisuudesta, joten heille on syytä järjestää keskitetty mahdollisuus jäsentää tämän hyvinkin monimutkaisen ilmiön taustoja ja syy-seuraus-suhteita.  Kotonahan heille useinkaan ei ole tarjolla muuta kuin ei-oota, normaalia vähättelyä tai sitten ylimitoitettua huolipuhetta :)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

Niin. Kouluissa lienee useitakin eri aineita (maantieto, biologia, kemia, fysiikka jne.), joissa voidaan käsitellä ilmastonmuutokseen liittyviä kysymyksiä.

Toki OAJ:n Olli Luukkainen vetää tapansa mukaan pohjat: "Täytyy tehdä oikeanlaista, myönteistä asennemuokkausta."

Eikö uskonto jo riitä oppiaineena tämän suunnan sekoittamiseen?

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Mielestäni yhtenäinen malli tarvitaan, koska tätänykyä aihetta käsitellään varsin kirjavasti ja hajanaisesti. Arvattavasti erityisen oppiaineen lisäämisen ja erityisesti sen sisällön suhteen on odotettavissa vaikeuksia, sillä osan vanhemmista mielestän opetus on aina jollain tavalla sisällöllisesti vääristynyttä.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

Sisällön ei pitäisi olla ongelma niin kauan kuin keskitytään (luonnon)tieteellisiin faktoihin, ja jätetään katsomukselliset asiat väliin.

Uskonnonopetus on hyvä esimerkki siitä, ettei se vain tuppaa onnistumaan. Vaikka sen kuinka pitäisi olla tunnustuksetonta, J-positiivisten opettajien kanssa saa edelleen vääntää siitä, onko kyseessä satu vai tosiasia. En yhtään epäile, etteikö tämä aihepiiri olisi samanlainen, jossa suuntaviivoja opetukselle haetaan omasta kuplasta.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen Vastaus kommenttiin #8

Uskonnon opettaminen on mielestäni turhuutta, ainakaan itse en muista oppineeni alakoulun uskontotunneilta muuta kuin Jaakobin poikien nimet ja nekin väärässä järjestyksesssä.

Ilmastonmuutokseen liittyvä koulujen oppimismateriaali tulisi kerätä ja koota ainoastaan luotettavista lähteistä, kuten IPCC:lta...

https://www.co2-raportti.fi/?page=ilmastonmuutos

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #10

Tokikin uskontojen vaikutusta tulisi opettaa historian yhteydessä. Samaten filosofian kursseilla voidaan uskonnollisia maailmankatsomuksia käsitellä, lähinnä filosofian historian harhapolkuina.

Mutta omana oppiaineenaan ja sisältönä uskomusten koukerot se on turhaa ajanhaaskausta. Jokainen uskontokunta opettakoon uskomustensa sisällöt ihan tykönänsä ja keskenään, omalla ajallaan ja kustannuksellaan.

Käyttäjän juhamyllarinen kuva
Juha Myllärinen

En ymmärrä, miksi kaikki tilannekohtaiset tarvitsisi tuoda kuolun annosteltaviksi. Jos maailmaa elääkseen täytyy olla koulussa, että on tilanteentasainen, niin voisi kysyä, mitä tämä oikein tarkoittaa.

Helppo tunkea kaikkea tarvittavaa kouluun. Harvemmin tulee mietittyä, mikä voisi olla koulun osuus, elämässä. Itsekkin sain tämän vinkkelin, tosin ihan tässä näin, tässä muodossa.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Ilmastonmuutokseen liityvät asiat ovat nousseet kouluikäisten ykköshuolenaiheeksi ja sen vuoksi ilmiöön liittyvän tietouden ymppääminen opetukseen lienee perusteltua.

https://yle.fi/uutiset/3-10346864

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen

Kaikilla ajoilla on omat nuorensa omine murheineen ja iloineen, mutta koulujen ei pidä sekaannuttaa järjestelmäänsä muodinoikkuja ja hetkellisiä genrejä, joista jopa rehellinen tiede on ongelmissa todellisuuden ja tuntemattomuuden välissä.

Mikäli kouluissa nostetaan tikunnokkaan kaikki virtaukset, niin kaikki se perustieto, jota koulujen pitää jakaa, tulee kärsimään. Mediat, kaverit ja koti ovat sitä,mistä lapsi hakee sen totuutensa.

Käyttäjän juhamyllarinen kuva
Juha Myllärinen Vastaus kommenttiin #15

Just noin.

Perustietoja täydentää se, kun senhetkisyyttä katselee perustietojen vinkkelistä. Oppii soveltamaan näkemyksiä, ja ydinasiat konkretisoituu.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Maailmassa on paljon ajankohtaisia asioita jotka ansaitsisivat noilla perusteilla oman oppiaineensa. Se ei kaikkien osalta ole mahdollista. Olisiko silloin parempi opettaa koulukkaita elämään informaatiotulvassa ja suhtautumaan siihen uteliaan kriittisesti. Silloin tulisi pikemminkin opettaa ihan perustietoja ja taitoja joilla omaksua tietoja ja niitä käsitellä. Lähteiden hallintaa ja -kritiikkiä, johtopäätösten tekemistä, oikeellisuuden varmistamista ja itse ajatteluakin.

Tokikin ilmaston ja sään perusperiaatteiden ja niihin vaikuttavien tekijöiden tulisi olla ihan perus- ja yleissivistystä ja sitten koulussakin opetettavaa. Silloin toki olisi toivottavaa kehittää opetussisällöt viimeisimmän ja parhaan tietämyksen tasolle.

Meillä kuitenkin on jo nyt oppiaineita joiden puitteissa opetusta voidaan antaa ja oppia. Etenkin kun osataan oppia "poikkitieteellisesti" eli yhdistää useamman oppiaineen mahdollisuudet kokonaisvaltaisemmiksi pläjäyksiksi. Ennenmuinoin tehtiin oppimisprojekteja mutta nyttemmin voiodaan rakentaa kurssikokonaisuuksia.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Itsekään en oikein usko tuohon erilliseen oppiainesuunnitelmaan ihan jo yksin sille opetukselle asetettavien tavoitteiden ja sisällön valikoimisen vaikeuden vuoksi. Silti tarvetta sellaiselle kokoavalle teema-aineistolle on olemassa, mitä kouluissa voitaisiin sitten käsitellä eri oppiaineiden yhteydessä.

Käsittääkseni OPS:ssa ilmastonmuutos mainitaan käsiteltävänä asiana ainakin biologian, maantiedon ja ympäristöopin aineissa, mutta koulukohtaisesti ilmiön käsittelyssä on suuria eroja tällä hetkellä, mihin luultavasti vaikuttavat opettajien omien asenteiden lisäksi oppilaiden vanhempienkin mielipiteet...

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Miksi ihmeessä pitäisi viellä lisätä koululaisten työtä ja oppimista asioilla joista voidaan olla montaa erimieltä.. Siis nyt jo koululaisilla on vaikeuksia oppia asioita koska tietoa vaan on liikaa, saati että aletaan viellä ilmastoa niihin tunkemaan.. EI KIITOS!

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Ilmasto muuttuu joka tapauksessa käsittääkseni riippumatta ihmisen muutosta nopeuttavista teoistakin ja ainakin niihin muutoksiin varautuminen on perusteltua.

Tämän päivän kouluikäiset ovat jo kymmenen vuoden kuluttua aikuisia kansalaisia ja päätöksentekijöitä, tieto voi toki lisätä heidän tuskaansa, mutta ilman tietoa ei toisaalta pysty juuri muuta tekemään kuin rukoilemaan...

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

En tarkoita nyt Että se tieto olisi tuskallista, tai juuri tämä tieto olisi pahasta.. Vaan että nyt jo on lapsien aivot todella tiukilla kun sitä tietoa syytetään niin tuhottoman paljon enemmän kuin vaikka omanani aikana, ei lapsien oppisin/aivokapatiseetti ole loputon! Sen takia on tärkeää rajata kunnolla mitä opettaa ja mitä ei kouluissa! Lapset kun kasvavat he kyllä voivat oppia sitten niitä asioita joita heitä kiinnostaa!

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Ilmasto ja siitä riippuvaiset ovat hyvinkin keskeisiä asioita elämässämme. Olisi varsin hyvä jos siihen liittyvää oppia jaettaisi kouluissa kokonaisvaltaisempana ja yhtenäisempänä oppikokonaisuutena.

Kyse ei ole niinkään koulukkaiden taakan kasvattamisesta vaan pirstaleisuuden vähentämisestä ja priorisoimisesta. Ja sitä kautta mahdollisuudesta koulukkaiden mahdollisuutta hallita tietotulvaansa. Toki siihen tulee antaa myös välineitä kuten esimerkiksi laajemmalla ja laadukkaammalla filosofian opetuksella.

Käyttäjän PasiRipari kuva
Pasi Ripari

Pakkoruotsille ei löydy ainuttakaan järkiperustetta, silti se roikkuu lukujärjestyksessä kuin takiainen.

Höttöinen ilmastohömpötys josta faktaa löytyy suuntaan jos toiseen saa oman oppiaineensa tuosta vaan. Siellä kerrotaan kyllä oikea totuus ja miten mihinkin pitää suhtautua.

Just joo.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Ilmasto oppiaineena taitaa kuitenkin olla vielä kansalaisaloite jolle on tullut reilussa kuukaudessa 10154 kannatusilmoitusta per 25/4 -19 klo 16.47. Siis kaukana tuosta vaan on vielä pitkä matka kateedereille.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset