jiihooantikainen wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen

Riittääkö ulkoministerille luottamusta?

Neljä varsin terävästi johdettua oppositiopuoluetta on aikeissa esittää epäluottamuslauseen ulkoministeri Timo Soinille hänen viimeaikaisten aborttia koskevien lausuntojen vuoksi, mikä on ainakin objektiivisesti maailman menoa tarkastelevan blogistin näkökulmasta tarkastellen sekä moraalisesti ihan oikein että myös poliittisestikin melko ovela veto.

Epäluottamuslauseen esittämisellä yhdelle ministerille mitataan nimittäin samalla koko hallituksen luottamus sekä hallituksen sisäisen sosiaalisen koheesion lujuus.

Jo aikaisemmin kokoomuksen sisäministeri Kai Mykkänen ja ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anna-Mari Virolainen sekä keskustan peruspalveluministeri Annika Saarikko ovat selkeästi sanoutuneet irti ulkoministerin kannanotoista. Tuleva epäluottamuslausekeskustelu tuleekin olemaan mielenkiintoista seurattavaa etenkin  Soinin nykyisille hallituskumppaneille laadittavien  vuorosanojen vuoksi - mitenkä siis kieli kääntyy molempiin suuntiin rullalle ja aikaisemmat selkeät irtisanoutumiset toisen kannanotoista muuttuvatkin hetkessä ohjeistavassa mielessä annetuiksi neuvoiksi tjsp...

Periaatteessa epäluottamuslause kaatuisi hallituksen ja Soinin lausuntoja tukemaan ilmoittautuneiden kristillisdemokraattien äänillä, mutta toisaalta, jos esimerkiksi kaikki naisiksi määritellyt hallituspuolueiden kansanedustajat äänestäisivät epäluottamuslauseen puolesta, niin silloin ulkoministeri itse kaatuisi luottamuspulaan vetäen painollaan alas  koko hallituksen.

 

 

Viihdettä  ja jännitystä on siis jälleen tarjolla tulevallakin viikolla "koko rahan edestä" :)

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (36 kommenttia)

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Voisihan olla niin, että yksittäisen ministerin epäluottamus ei johtaisi koko hallituksen kaatumiseen vaan vain monisterin vaihtamiseen. Mutta nyt on kyseessä yhden hallituspuolueen perustaja ja muutenkin pääjehu, mies joka puolueensa puolesta oli pääneuvottelija hallitusta muodostettaessa. On siis syytä kysyä voiko tuollaisesta asemasta lähteä epäluotettuna niin, ettei muiden vastaavassa olevien hallitusjehujen, lähinnä pää- valt.var.ministerin postit tutise?

Mutta näin lähellä vaaleja puoluepoliittiset laskelmat konkretisoituna puolue-uskollisuudeksi luultavasti johdattelevat hallituksen viimeiselle 1/2-vuotiskaudelleen ja Soinin sen jälkeen hillotolpalleen.

Mutta totta sikäli, ettei tämä hallitus ole vielä menettänyt viihdearvoaan.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Vähän epäilen, että epäluottamuslause johtaisi sinisterin vaihtoon. Ehkä kuitenkin "kansakunnan etu" ja "tärkeä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus" lujittavat hallituksemme sisäistä yhtenäisyyttä siinä määrin, että tällainen abortin kaltainen asia jätetään "omantunnon kysymykseksi"...

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Ei tätä hallitusta enää abortoida. Ehkäisy petti runsas vuosi sitten mutta hallitus purkaantunee ennalta säädetyssä ajassa. Jos toisin käy, niin suomalaisessa demokratiassa tehdään moraalinen ryhtiliike.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen Vastaus kommenttiin #8

"Ehkäisy petti" jo toukokuussa 2015 :)

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #10

Me suomalaiset olemme olleet varsinaisia hutiluksia monasti jo aiemminkin, esimerkiksi 2011 etc. etc.

Piittinen mainitsee ryhtiliikkeen. Eihän meillä ole todellakaan ollut tapana antaa huonon ryhdin haitata tahtia.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen Vastaus kommenttiin #23

Rekkitankoliikkeet parantavat fyysistä ryhtiä, paremman puutteessa käy myös käsiriipunta tukevalla koivunoksalla. Omasta aktiivisuudestahan sekin on kiinni...

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #27

Tokikin fyysisillä voimisteluharjoituksilla saa apua huonoon ryhtiin. Monille riittäisi ihan ryhdistäytyminenkin. Sen sijaan älylliset rekkiliikkeet yleensä vain pahentavat moraalisen selkärangan asentoa. Mutta omasta aktiivisuudesta ja sen laadusta se on kiinni. Ja hyvä että on kiinni sillä muutenhan se menisi karkuun, se ryhti.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Siniset tekevät tietysti tästä hallituskysymyksen hallituksen sisällä, joten ei kaadu Soini.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Hyvin vahvat enteet ovat olemassa tälle vaihtoehdolle, sote-uudistus esimerkiksi on hallitukselle elintärkeä tavoite...

Käyttäjän anitaorvokki kuva
Anita Koivu

Kyllä tässä ko. oppositiopuolueet näyttävät oman paniikkireaktionsa! Eikö todellakaan löydy muuta järkevää ehdotusta hallituksen kampittamiseen kuin naisten aborttikysymys? Sehän Suomessa hoidetaan asiallisesti. Voisi yhtä hyvin vaatia eroa heiltä, jotka kannattavat aborttia sillä se ei ole poliittinen kysymys vaan omantunnon kysymys?
Eikö oppositio kannan huolta meistä kaikista naisista ja varsinkin tytöistä? Itse olen aikoinani naisten pyynnöstä osallistunut politiikkaan. Osallistun Planin työhön ja siellä juuri tyttöjen asioihin ja katson, että naisten asemaa voi parhaiten ajaa tekemällä valtioiden tasolla niitä toimia jotka sitä parantavat. Aborttikysymys voi olla yksi kysymys mutta kehitysmaissa tuskin naisten kannalta se ensimmäinen!

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Mahdollisuus turvalliseen ja lailliseen raskaudenkeskeytykseen pelastaisi tuhansia kehittyvien maiden naisia vuosittain menehtymästä vaarallisesti puoskaroitujen aborttien seurauksena - lukuarvoina on esitetty 47 000:n naisen kuolevan vaarallisten aborttien aiheuttamiin komplikaatioihin ja näitä laittomia abortteja tehdään kehitysmaissa vuosittain peräti 18,5 miljoonaa.

Suunnittelematon raskaus on usein kaksipäinen käärme sille raskaana olevalle naiselle - vaihtoehtoina on "äpärälapsen" huonomaineiseksi äidiksi tuleminen tai laiton abortti ...

http://www.september28.org/

Käyttäjän eskotnurminen kuva
Esko Nurminen

Onko abortti kielletty Aasian maissa? Aasian maissa tehdään suurin osa puoskaroiduista aborteista.
Äkkipäätä luulisi, että kyse on rahan puutteesta ja sosiaalisesta häpeästä.

"Over half of all estimated unsafe abortions globally were in Asia.
3 out of 4 abortions that occurred in Africa and Latin America were unsafe."

-Etelä-Amerikka on katolinen.
Afrikassa ei voi puhua erityisen kristillisistä maista.

http://www.who.int/news-room/fact-sheets/detail/pr...

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen Vastaus kommenttiin #11

Maailman terveysjärjestön tietopaketti on tähän blogiyhteyteen hyvä lisä ja sen tiedoilla voin perustella turvallisen aborttimahdollisuuden käytännöllisiä hyötyjä - tarve hakeutua raskaudenkeskeytyksiin ei poistu kriminalisoimalla abortit, mutta turvallinen aborttimahdollisuus osana laajempia lisääntymisterveyttä edistäviä hankkeita vähentää aborttien kokonaismääriä.

Suomessa aborttien kokonaislukumäärät ovat pudonneet vähintään kolmasosaan toisen maailmansodan jälkeen tehtyjen terveydenhoito- ja seksuaalivalistuksellisten linjausten ansiosta. Laittomasti puoskaroidut abortit ovat Suomessa kaiketi tuiki harvinainen ilmiö nykyään...

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Joku vielä objetiivisempi voisi huomauttaa että jo ensimmäinen kappale sisältää pari äärimmäisen tunneladattua idiotismia: oppositiopuolueet terävästi johdettuja, ovela veto.

Yhtä hyvin perustein voisi väittää että neljä politiikan tekopyhää typerystä lähti hakemaan Soinille potkuja syrjintäperustein ja mätti samalla maanrakoon ihmisen perustuslain suomat oikeudet. Suvaitsevaiset mai ääs.

Soini on todennäköisesti pikku nuhteet ansainnut, varsinkin jos oikeuskansleri näin katsoo, mutta opposition "älykköjen" vaatimat potkut noilla perusteilla on yhtä ylimitoitettua kuin kärpäsen paskan nimittäminen Mount Everestin kokoiseksi jätevuoreksi.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Mielestäni ulkoministerin pitäisi edistää ulkoministeriössä valmisteltuja asiakokonaisuuksia - mahdollisuus turvalliseen aborttiin on ulkoministeriössä keskeisiä kehitysyhteistyöhankkeita...

Epäluottamuslause on mielestäni oikeasuhteinen, sitä ei siis olla tekemässä oppositiopolitikoinnin merkeissä.

Käyttäjän anitaorvokki kuva
Anita Koivu

Eikö nyt YKKÖSASIA ole se ettei yksikään nainen tai tyttö joudu tilanteeseen, jossa edes harkitsisi aborttia? Kyse on naisten asemasta yhteiskunnassa ja siihen raskauteenkin kun tarvitaan myös se toinen osapuoli. Juho ja muutkin miehet peräänkuuluttavat turvallista aborttia ( sillä on aina myös se psyykkinen puoli on se miten "turvallinen"" tahansa). Vastuu on helppo siirtää naissukupuolelle silloin kun yhteiskuntaa pitäisi naisten näkökulmasta kehittää niin, että niitä " ei-toivottuja" raskauksia on mahdollisimman vähän. Erikoistapaukset ovat asia erikseen.

Pasi Majuri on oikeilla jäljillä! Vaalit on runsaan puolen vuoden päässä j. Ihmettelen, että vasurit ovat menneet mukaan näiden "supermiesten" Rinteen ja Aallon kelkkaan! RKP taas katsoo kaikkea tulevaisuuden näkökulmasta!

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Ehkäisyvalistuksen rinnalla sukupuolten välistä tasa-arvoa on edistettävä "patriarkaalisemmilla" alueilla paikallisväestön ehdoilla, totta. Laillinen mahdollisuus raskaudenkeskeytykseen vähentäisi silti muun lisääntymisterveydenhoidon kehittämisen ohella syitä turvautua vaarallisempiin keinoihin keskeyttää alkanut raskaus - laillinen aborttimahdollisuus ei ole ainoa tie lisätä kehittyvien maiden naisten ja tyttöjen elinoloja, mutta se mahdollisuus olisi joka tapauksessa pragmaattisesti ajatellen nykytilannetta huomattavasti parantava.

Vasemmistoliittolaisena katson kuuluvani tässä asiassa puolueeni ohjelman sisäistäneisiin jäseniin - Vasemmistoliitto olisi voinut yksinäänkin esittää vastaavan epäluottamuslauseen siis.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

#7 Juho, oletko miettinyt asiaa Soinin kannalta?

Miksi juuri nyt nuo ulkoministerin abortinvastaiset esiintymiset ja plokit ilmestyvät?

Sinisten tilanne, vaaleja ajatellen, on sinistyvä. Suomesta löytyy kuitenkin vielä abortinvastustajia, eivätkä kaikki edusta uskontoja tai lahkoja.

Koska äänten kalasteluun ei tarvita lupia, Soini virittelee verkkoja isojen kalojen toivossa.

Pitkän poliittisen uran tehneen poliitikon motiivit voivat tietenkin olla myös vilpittömiä, mutta jostain syystä kellot soittavat oman poliittisen uran jatkon puolesta.

Miten olis ajatus vaaliliitosta Kristillisten kanssa?

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Soinilla on todennäköisesti henkilökohtaiset tulevaisuudensuunnitelmat valmiina enkä uskokaan hänen enää kaipaavan takaisin rivikansanedustajaksi. Toki ek-vaalien ajan ja puolueensa vuoksi hänenkin kannattaa olla ehdolla kalastelemassa ääniä...

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

#14 Rivikansanedustajuusko olisi Soinille epämieluinen?

Monet puhuvat hänen 'hillotolpistaan', mutta en ole niinkään varma, että mikä tahansa pesti odottaa.

Olisi kuitenkin hyvä, että abortinvastaisessa jubileerauksessaan, Soinin motiiveja tarkasteltaisiin eri näkökulmista.

Luottamusäänestys on toki tulossa, mutta sekin lienee läpihuutojuttu!

En usko, että Soini yöuniaan menettää opposition äänestyksen takia. Hän tietää, että Sipilä ja Orpo patistavat omansa äänestämään luottamuksen puolesta.

Nyt on kyseessä isommat rahavirrat kuin Soinin aborinvastaisuuden aiheuttama häiriötila.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen Vastaus kommenttiin #15

Itse olen suunnilleen Soinin ikäinen ja ehkä sen vuoksi kuvittelen hänenkin kaipaavan vielä jotain aivan uusia haasteita. (Epä)Sosiaalisen median aikakaudella Soininkin kantaaottavuus alkaa tosin olla sitä kuuluisaa uutta normaalia, itse kukin poliitikko esittää aika ajoin räväköitä mielipiteitä tavalla, mitä ei printtimedian ja puoli yhdeksän pääuutisten aikakaudella vielä hahmotettukaan.

Hallitus tulee tässä epäluottamuslauseen käsittelyssä tietenkin tiivistämään rintamalinjansa, mutta kysymys onkin nyt vain siitä, että missä muodossa se tiivistyminen tulee julki - asian käsittely eduskunnassa ja siitä käytävä keskustelu siis kiinnostaa itseäni. Vallan mekanismien toiminta ja ryhmien hallinta ristiin menevien arvojen keskellä ovat myös keskeisiä mielenkiintoni kohteita..

Juha Hämäläinen

Soinin vapaan abortin vastainen kanta on oikeutettu ja perusteltu paremmin kuin vapaa abortti ehkäisyn korvikkeena. Eettisesti Soini on oikeassa. Näitä asioita ei ratkota oikein äänestämällä tai somessa. Enemmistö ei merkitse mitään.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Hämäläisen ensimmäiseen virkkeeseen lataama asetelma on vääristynyt. Kukaan ei ole esittänyt vapaata aborttia ehkäisyn korvikkeeksi.

Vai onko kukaan esittänyt, ettei ehkäisyä tarvittaisi tai seksuaalineuvonta olisi kiellettävä? Kuka, missä? Korkeintaan jotkut fundamentalistikristityt ovat niitä paheksuneen mutta silloinkin aborttikiellon rinnalla eikä korvikkeena.

Kyse on naisten oikeudesta itse päättää omasta kehostaan ja siinä suhteessa T.Soini on eettisesti väärässä. Hänellä eikä kenelläkään muullakaan pitäisi olla oikeutta mennä määräilemään muiden ihmisten kehoa. Mutta vapaan abortin lisäksi tarvitsemme tehokkaita ja sivuvaikutuksettomia ehkäisykeinoja sekä valistusta niiden käytöstä sekä niin turvallisen yhteiskunnan, että naisten ei tarvitse pelätä tekevät he henkilökohtaisesti abortin suhteen minkälaisen päätöksen tahansa.

Juha Hämäläinen

Eipä tuo näin ole. Abortti on täysin vapaa ja ehkäisyn korvike. Samoin kehittymässä oleva yksilö ei ole sama kuin äitinsä. Yksilö on äitinsä kehossa, mutta ei äitinsä osa. Yksilön elämusen oikeutta ei voi päättää sen kehitysvaiheen mukaan.

Mutta menemme aiheessa sivuin, koska aihe oli Soinin lausunnot ja niiden seuraukset. Soinilla on oikeus ilmaista mielipiteensä vapaasti, kun hän tekee sen Soinina eikä anna ymmärtää puhuvansa Suomen valtion nimissä. Hänen asemansa ulkoministerinä ei millään muotoa ole este kertoa näkemyksiään abortista.

Poliittisen korrektiuden vaatimuksista on nykytasolla päästävä täysin eroon. Nuo vaatimukset ovat kuten aikanaan kommunismissa tai fasismissa.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Moraalin ja etiikan välinen raja on muuten Joonianmereen piirretty viiva.

Abortti on Suomessa ja muissa länsimaissa lailla säädelty poikkeustoimenpide, jonka edellytykset ovat arvioitu kaikkien osapuolten suhteen moraalisesti kestävillä perusteilla - alkio ei ole moraaliagentti edes yhteisön suoman ennakoivan ihmisoikeusturvan perusteella eikä alkion potentiaalilla muodostua ihmiseksi voida perustavanlaatuisesti ja kaikkinaisesti puuttua kohdunomistajan tahtoon.

Käyttäjän PiviKopsa kuva
Päivi Kopsa

Mistä kohtaa oppositiopuolueet ovat teräviä, Juho?
Tai, heidän televisioesiintymisensä, joka todella pitäisi lopettaa, niin huutelu loppuisi.
.
Mutta vielä hurjempi on väitteesi objektiivisesti maailman menoa seuraavasta blogistista. !!!

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Terävyys on usein kärjessä, esimerkiksi Vasemmistoliiton johdossa on mielestäni Suomen ajatteukykyisimmät ihmiset...

Mielestäni olen tasapuolinen ja objektiivinen blogisti, päinvastaista ei olla vielä kyetty todistamaan.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

En olisi ihan noin luottavainen vassulien johtoon. Olen tavannut ihan terävää ja jopa terävämpääkin ajattelua myös muualla.

On toki ihan totta, että on vassuleiden johdossa historiansa aikana ollut hupsumpaakin sakkia kuin tämä nykyinen. Ihan ensimmäisenä tulee mieleen eräskin työeläkejohtaja sekä maakuntajohtaja.

Käyttäjän anitaorvokki kuva
Anita Koivu

Juho nyt kirjoitti juuri sen oleellisen syyn tähän epäluottamuslauseeseen eli poliittinen spektaakkeli, jossa meitä naisia koskeva vakava asia pistetään poliittiselle ( miesten) alttarille! Ne naiset, jotka lähtevät tähän farssiin mukaan eivät aja tosiasiassa naisten asiaa.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Minun näkökulmastani he edustavat nimenomaisesti naisasiaa ja vieläpä johdonmukaisesti - maamme kehitysyhteistyön painopiste on tyttöjen ja naisten aseman parantamisessa ja sen vuoksi agenda olisi suotavaa kirkastaa kotimaassakin. Sinälleen Soini on toki asenteineen sangen vapaamielinen verrattuna useimpiin kehittyvien maiden päättäjiin ja etenkin arvomaailmaltaan pysyviin perinteisiin uskovan kansankerroksen ihmisiin - sukupuoliroolien jäykkyys ja miesvalta tuottavat huomattavasti ulkoministeriä suurempia haasteita kehittyvien maiden tasa-arvoistumiselle,,,

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Niin, toki takapajuisempiakin toki löytyy kuin T.Soini. Monet ovat kilometrien päässä nykyaikaisesta avarasta ja suvaitsevaisesta ajattelusta. Mutta on Soinikin jäänyt mutkan taakse piiloon.

Käyttäjän anitaorvokki kuva
Anita Koivu

Suomessa naisten asema on HYVÄ myös abortin kohdalla! Kuitenkin se on vihoviimeinen vaihtoehto, joten seksuaalivalistus on ykkösasia. Tyttöjen ja naisten asemaa parannetaan ensisijaisesti koulutuksella ja naisten yhteiskunnallista asemaa kehittämällä tasa-arvoiseksi miesten rinnalla. Tämäkin toteutuu Suomessa mutta kehitysyhteistyö koskee kehittyviä maita. Abortti ei tässäkään kohdin ole se ENSIMMÄINEN kehitysyhteistyön kohde. Tasa-arvoinen yhteiskunta kohtelee molempia sukupuolia TASA-ARVOISESTI eikä oleta, että vastuunkanto kuuluu vain toiselle sukupuolelle!

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Totta, naisten asema abortin suhteen Suomessa ei ole ihan paha. Mutta se ei ole Soinin ansiota vaan pikemminkin hänestä ja hänen kaltaisistaan huolimatta. Onneksi hänen kanssan erimieltä olevat ovat jaksaneet taistella asiat edes tähän malliin.

Koulutuksen ja yhteiskunnallisten asemien merkityksestä sekä ensisijaisuudesta olen samaa mieltä. Siitä huolimatta en laskisi kaikenmaailman soineja arkaaisine uskonnollisine ennakkoluuloineen pilaamaan asioita jotka on saatu edes auttavalle tolalle.

Käyttäjän anitaorvokki kuva
Anita Koivu

Ajattelen asioita naisnäkökulmasta! Kyse ei ole uskonnollisesta näkökulmasta vaikka silläkin voi olla oma merkityksensä. Suomi ottaa vastaan jokaisen maassamme syntyvän lapsen ja myös tukee äitiä ja lasta KAIKISSA tilanteissa, omaa kokemusta on! Kehitysyhteistyötä pitää tehdä niissä maissa, jotta yhteiskunnassa naisen asema on sama kuin miesten. Mikäli aborttikysymykset ovat näin päällimmäisiä kuin nämä vasemmistopuolueet nyt peräänkuuluttavat hehän samalla painottavat sitä, että yhteiskunta ei ole hoitanut asioita kypsällä ja naisen kannalta terveellä tavalla!!

Käyttäjän anitaorvokki kuva
Anita Koivu

Taisin kirjoittaa epäselvästi! Innokas aborttien kannattaminenhan vain paljastaa sen, että yhteiskunnalta puuttuu taito hoitaa asioita naisen kannalta kypsästi ja terveellä tavalla!

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Vasemmistopuolueet eikä muutkaan Soinin kimppuun tässä asiassa usuttautuneet eivät ole asettaneet aborttia etusijalle vaan a) haluavat puolustaa naisen oikeutta päättää omasta kehostaan ja erityisesti b) kyseenalaistavat Soinin käyttäytymisen Suomen ulkoministerinä.

Soini on nimen omaan perustellut kantaansa uskonnollisella vakaumuksellaan ja siksi se nousee tässä keskustelussa niin vahvasti esiin vaikka Koivu ei mahdollisesti siihen perustakaan omia kannanottojaan.

Olen vakuuttunut, että kenenkään tässä asiassa Soinia eduskunnassa tai muualla vastustavan kantoihin ei kuulu tuo Koivun manaama abortin ensisijaisuus. Päin vastoin he/me kannatamme kaikenlaista naisen aseman parantamista ja valistusta niin ehkäisyyn, perhesuunnitteluun kuin aborttiin ja sosiaaliturvaan liittyen. Soinin kannatajista en ole yhtä varma. Joistakin abortin vastustajista olen jopa varma, että he eivät kannata ehkäisyneuvontaa eikä perhesuunnittelua.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset