jiihooantikainen wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen

Raiskauksen määritelmä suostumusperustaiseksi - Suostumus2018

Kansalaisaloite raiskauksen tunnusmerkistön muuttamisesta rikoslaissa rikoksen uhrin suostumuksen puutetta painottavaksi on vielä kolme ja  puoli kuukautta avoinna aloitteen kannattajille allekirjoitettavaksi. Kesäkuulla virille laitettu aloite on kerännyt tähän mennessä lähes 30 000 kannatusallekirjoitusta, joten  aloitteen eteenpäin viemiselle  vaadittu 50 000:n kannattajan tavoite on realistinen. 

Äitiyslakialoitteen ja vielä allekirjoitusten keräysvaiheessa olevan aloitteen tyttöjen sukuelinten silpomisen kieltämiseksi kohdalla allekirjoitusvauhti hiipui niitä edistävien kampanjoiden jäätyä mediapimentoon, mutta pienellä ja aktiivisella buustaamisella molemmat aloitteet keräsivät lopultakin puuttuvat allekirjoitukset huomattavan lyhyessä ajassa, äitiyslakialoite vielä silloin puuttuneet 20 000 allekirjoitusta kuudessa vuorokaudessa ja tyttöjen sukuelinten silpomisen kieltävään lainsäädäntöön tähtäävä aloite keräsi  samoin kuudessa vuorokaudessa peräti 31 000 allekirjoitusta.

Medianäkyvyys ja -aktiivisuus on tärkeää poliittisessa vaikuttamisessa, vaikka politiikka  yleisesti ottaen muuten onkin pitkäjänteistä puurtamista usein julkisuudelta piilossa - tämän blogikirjoituksen ainoa aktiivinen tarkoitus on  siis nostaa Suostumus2018-kansalaisaloite näkyville median suurennuslasin fokukseen :)

Suostumus2018 -kansalaisaloitteen kuten myös kansalaisaloitteen tyttöjen sukuelinten silpomisen kieltämiseksi jatkokäsittelyn kannalta olennaisimmaksi tekijäksi muodostuu tässä poliittisesti epävakaassa tilanteessa kansalaisaloitelaissa annetut aloitetta koskevat määräajat. Kansalaisaloitteen allekirjoitukset  on lain säännösten mukaisesti jätettävä Väestörekisterikeskuksen tarkistettavaksi kuuden kuukauden kuluessa allekirjoitusvaiheen päättymisestä. Allekirjoitusten tarkistus VRK:lla kestää käytännössä noin kuukauden, jonka jälkeen aloitteen vireillepanijoilla on vielä kuusi kuukautta aikaa luovuttaa virallisesti kannatettu aloite yhtä virallisesti eduskunnan käsiteltäväksi.

Koska nykyinen eduskunta ja sen luottamusta nauttiva hallitus joutuvat pakon sanelemina keskittymään jo käsittelyssä oleviin lakialoitteisiin sekä valmistautumaan ensikeväällä koittaviin eduskuntavaaleihin, niin vielä allekirjoitusten keräysvaiheessa olevien kansalaisaloitteiden luovuttamiset eduskunnan käsiteltäväksi kannattaa ajoittaa syksylle 2019, jolloin eduskunta aloittaa työnsä uusitulla kokoonpanolla ja ehkäpä myös uusitulla kokonaisnäkemyksellä yleispoliittisista linjauksista...

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (29 kommenttia)

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Poikien vehkeiden silpomiset kun pitäisi olla myös mukana tasapuolisesti, mutta kun ei, niin en voi allekirjoittaa.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Tässä :

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3219

Poikien ympärileikkaamisten, kuten uskonnollisperäisiä sukuelinten turhia silpomisia kutsutaan, kriminalisointi olisi myös suotavaa. Aiheesta on käyty aikaisempina vuosina paljonkin julkista debattia ja huolimatta siitä, että laajat kansanosat vastustavat periaatteessa poikien ympärileikkaamisia, niitä ei olla haluttu kieltää totaalisesti mitä luultavimmin uskonnollisten vähemmistöryhmien vahvan painostuksen vuoksi.

Lääkäriliitto ei suosittele noita leikkauksia, lääkäreillä on oikeus kieltäytyä suorittamasta ymoärileikkausta eikä niitä suoriteta sava-perusteisen julkisen terveydenhuollon piirissä lainkaan...

Tyttöjen sukuelinten silpomisen kieltoa tavoitteleva kansalaisaloite on jo varmistanut pääsynsö eduskunnan käsittelyyn allekirjoitustavoitteen täytyttyä, joten mielestäni aihetta tulisi tuoda nyt laajemmin julkisuuteen nimenomaan tasa-arvolain tarkoitusta alleviivaten.

https://www.laakariliitto.fi/laakarinetiikka/lapse...

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Kansalaisaloite lasten sukuelinten silpomisen kieltämiseksi on päällisin puolin ja ideana kannatettava, mutta sen sisältöosiossa on jonkin verran kritisoitavaa - aloitteessa nimittäinkin rajataan "sukupuolenvaihdokseen tarpeelliset lääketieteelliset leikkaukset" ehdotetun lain soveltamisalueen ulkopuolelle. Mikä on ilmiselvä ajatusvirhe, sillä ensinnäkin korrekti termi on "sukupuolenkorjaus" ja toisekseen sukuelimiin kajoavia potilaan itsensä toivomia sukupuolenkorjausleikkauksia ei tehdä lapsille muutenkaan.

Intersukupuolisten lasten sukuelinten leikkely on toki oma hässäkkänsä :

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/miksi-intersukup...

Käyttäjän AnssiPajala kuva
Anssi Pajala Vastaus kommenttiin #13

Tässä on tosiaan kyseessä aivopieru, mutta jos aloite etenisi eduskuntaan, tuo kohta olisi helppo työntää syrjään. Ajatus aloitteessa on joka tapauksessa oikea, eli taikauskoon perustuvan lasten silpomisen tulee olla rikos lapsen sukupuolesta ja silpomisen vakavuusasteesta riippumatta.

Tyttöjen silpomisen kriminalisointia vaativa aloite tulee antaneeksi sen signaalin, että poikien silpominen on hyväksyttävää. Tämä on tuskin ollut aloitteen tekijöiden tarkoitus, mutta lopputulos ratkaisee. Siksi en voi moista ikinä allekirjoittaa. Voi vain toivoa, että tuo uudempi ja tasa-arvoisempi aloitekin kerää tarpeeksi kannattajia, vaikka toistaiseksi ei hyvältä näytä.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen Vastaus kommenttiin #17

Aloite on kirjoitettu aloitteeksi lainvalmisteluun ryhtymiseksi, joten aloitteeseen sisältyvät kuvailutekstit eivät sinänsä haittaa varsinaista asian viemistä eteenpäin. Kuten jo totesin, poikien rituaalisia ympärileikkauksia ei Suomessakaan virallisesti suosita tai niiden ongelmallisuutta piilotella. Lakihankkeet niiden kriminalisoimisesta vain ovat tähän mennessä tyrehtyneet uskonnollisten ryhmittymien esittämään vastustukseen ja ehkä sitäkin enemmän siihen, että pientenkin poikien esinahan poistoleikkaukset ovat myös länsimaissa varsin yleisiä ja sitä myoten niiden leikkausten aiheuttamia haittoja tunnutaan vähättelevän.

" Voi vain toivoa, että tuo uudempi ja tasa-arvoisempi aloitekin kerää tarpeeksi kannattajia, vaikka toistaiseksi ei hyvältä näytä."

Niin. Aloite kaipaa selvästikin medianäkyvyyttä.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #26

Voisimme myös näkyvyyden hankkimisen lisäksi harjoittaa muutakin ulkoparlamentaarista painostusta kansamme edustajiksi valikoituneita kohtaan jotta he tuon lainvalmistelun aikana täydentäisivät aloitteen tasapuoliseksi kaikenlaisen tarpeettoman tai aikuisen tahdonvastaisen silpomisen kieltäväksi.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Tuossa näyttää nyt käyvän niin, että aloite poikien silpomisen kieltämisestä ei ylitä kynnystä. Tämä ei toki ole kovin yllättävää, sikäli että kansaa aina kiinnostaa enemmän tyttöjen kuin poikien värkit ja seksuaalisuus. Niin uskonnollisia konservatiiveja kuin nähtävästi näiden aloitteiden kannattajia.

Esitys tyttöjen ympärileikkauksen kieltämisestä ei mitenkään ole tasa-arvon mukainen. On tosiaan vaikea kysymys pitäisikö sitä sen vuoksi boikotoida, jotta saataisiin kerralla tasa-arvoinen ympärileikkauslaki. Muuten tasa-arvoinen laki todennäköisesti jää tulematta.

Suomessa tehdään nykyään noin 1700 ei-lääketieteellistä ympärileikkausta pojille. Tyttöjen silpomisen määrästä en löytänyt arvioita, mutta olisikohan leikattujen poikien määrä noin 10-100-kertainen tyttöihin verrattuna. Tyttöjen ympärileikkaus on eri lähtömaissa selvästi alhaisempaa kuin poikien. Lisäksi tyttöjen kohdalla on suurena esteenä jo nyt, että tyttö täytyy viedä vanhempien kotimaahan pakkoleikattavaksi, joka varmasti pienentää määriä. Toki vaikutus poikien elämään on pienempi, mutta ilmiö on siis todennäköisesti myös paljon laajempi.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

En vieläkään ole saanut keneltäkään yksiselitteistä vastausta kysymykseen, miten suostumus todistetaan oikeudessa?

Jos sitä ei pystytä määrittelemään, ollaan tilanteessa jossa raiskaussyyte menee automaattisesti läpi.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Ei sitä kukaan kykene määrittelemään tai todistamaan. Juuri siksi muutos on huonosti harkittu ja muotoiltu. Kaliforniassa suostumukseksi(suostumusta edellyttävä laki tuli voimaan 2014) on katsottu esimerkiksi lähemmäksi siirtyminen ja nyökkäys.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Samalla oikeusistuimen mielestä uskottavalla menetelmällä millä nyt rikoksen uhri joutuu todistamaan sukupuoliyhdynnän tapahtuneen hänen tahtonsa vastaisesti etenkin silloin, kun hänellä ei ole todisteena rikoksesta selkeitä fyysisiä vammoja.

Aikaisempien samaa aihetta käsittelevien blogikirjoitusteni yhteydessä olen jo todennut syytekynnyksen olevan korkea raiskaustapauksissa, joten tämä esitetty lakimuutos ei juurikaan lisää raiskausrikosten oikeuskäsittelyitä, mutta helpottaa olennaisesti rikosten uhrien asemaa oikeusprosessissa.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

"En vieläkään ole saanut keneltäkään yksiselitteistä vastausta kysymykseen, miten suostumus todistetaan oikeudessa?

Jos sitä ei pystytä määrittelemään, ollaan tilanteessa jossa raiskaussyyte menee automaattisesti läpi."

Riippuu siitä, kummalla osapuolella on näyttötaakka: Pitääkö syyttäjän todistaa suostumuksen puuttuminen vai pitääkö syytetyn todistaa suostumuksen olemassaolo?

Nykyään perusperiaate on se, että todistustaakka on syyttäjällä. Onkohan kenelläkään tietoa, onko tätä periaatetta tarkoitus muuttaa raiskausoikeudenkäyntien osalta niin että todistustaakka olisikin syytetyllä, jonka olisi siis todistettava syyttömyytensä?

Jos yrittää löytää parallelleja nykyisestä oikeudesta, niin ensimmäisenä mieleen tulee tilanne, jossa jonkin tuotteen myyjä väittää, että ostaja ei ole maksanut tuotetta. Esittämällä maksukuitin ostaja voi todistaa maksaneensa. Mutta jos kuittia ei löydy, voi olla, että jutun lopputulos riippuu muista seikoista eikä automaattisesti velvoita ostajaa maksamaan (uudelleen).

Ostosten osalta maksut tehdään usein pankkitililtä suoraan ja pankin järjestelmistä voidaan todeta, kuka on maksanut kenelle kuinka paljon ja milloin. Pitäisiköhän sukupuoliyhteyteen suostumisille muodostaa myös online-rekisteri, josta voidaan jälkeenpäin todeta, kuka on antanut suostumuksen kenelle ja milloin? Mutta silloinkaan ei voitaisi todeta, missä faktisissa olosuhteissa ja millä ehdoin tuo suostumus on kirjautettu järjestelmään. Ehkä veitsi kurkulla?

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Syytetty on jatkossakin syytön niin kauan kunnes syyllisyys on toteen näytetty, oikeusperiaatteisiin tämä raiskauksen tunnusmerkistön muutos ei vaikuta milllään tavalla siis..

Lakiuudistushankkeen konkreettisin vaikutus toteutuessaan olisi siinä, että rikoksen uhrin asema oikeusprosessin aikana vahvistuisi hieman nykyisestä siten, että jo esitutkinnassa ja syyteharkinnassa viranomaiset olisivat velvollisia tarkastelemaan ilmoitettuja rikostapauksia myös suostumuksen puutteen kautta.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos Vastaus kommenttiin #25
    «Syytetty on jatkossakin syytön niin kauan kunnes syyllisyys on toteen näytetty, oikeusperiaatteisiin tämä raiskauksen tunnusmerkistön muutos ei vaikuta milllään tavalla siis..»

Ongelma on, että asianomistajalla tuskin on mitään tahtoa esittää todisteita suostumuksen antamisesta, joka on todiste syytetyn syyttömyyden puolesta, eikä toisaalta voi osoittaa negatiivista, että suostumusta ei ole annettu.

Syytetyllä on sekä motiivi että joskus mahdollisuuskin esittää todisteita puolustuksekseen, mutta se kuitenkin tarkoittaisi, että syyllisyyttä ei tarvitse osoittaa vaan syyttömyys.

Kyllä tuo aika ongelmallista olisi. Jos oikeusperiaatetta ei muuteta, olisi vaatimus suostumuksesta aikuisten kohdalla merkityksetön. Tässä tapauksessa lailla olisi merkitystä vain alaikäisten kannalta, jota kommentoin tuossa alla.

Käyttäjän TenkaIssakainen kuva
Tenka Issakainen

"miten suostumus todistetaan oikeudessa?"

Samalla tavalla kuin muutkin sana sanaa vastaan -asiat: kysytään asianosaisilta ja mietitään, kuinka uskottava kenenkin kertomus on.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Rikosasioissa edellytetään edes jonkinlaista näyttöä ennen kuin henkilö voidaan tuomita. Ei kannata laatia tunnusmerkistöjä, jotka johtavat umpikujaan.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

No sepä kiva. Tässähän on viime aikoina ollut esillä niitä keissejä, joissa "uhri" on myöhemmin vaikkapa tullut uskoon ja tunnustanut puhuneensa paskaa. Kivat niille, joiden tarina katsottiin vähemmän uskottavaksi kuin esitetty vale.

Ja toki luotamme, että noita harvoja esiin tulleita tapauksia lukuun ottamatta kukaan ei esitä valheellisia syytöksiä, ja siten oikeus tapahtuu aina.

Käyttäjän TenkaIssakainen kuva
Tenka Issakainen

Vaikeita kysymyksiä ovat. Mutta ei kai nykylaissa huomioon otettavaa uhrin lamaannusta, väitettyä väkivallalla uhkaamista tai jokin aika sitten tapahtunutta väkivaltaakaan voi yhtään sen konkreettisemmin näyttää toteen kuin suostumuksen puutetta.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Kuinka monta tuomiota on annettu mainitsemillasi perusteilla?

Seksuaalirikossäädökset ovat todennäköisesti teon luonteesta johtuen koko kodifikaation surkeinta säädöstyötä monin paikoin. Sekaannusta on aiheuttanut mm. hovioikeuskäytäntö, jossa käytetty väkivalta on sisällytetty tekoon kuuluvaksi, vaikka se ei ole ollut lainsäätäjän tarkoitus.

Nyt ko. ehdotuksella saadaan huonot säädökset vielä huonommiksi. Esimerkiksi 20:7 on täysin älytön pykälä suhteessa 20:1 pykälään, kuten on saatu huomata. Nuo lasta koskevat pykälät tulisi mitä kiireemmin uudistaa. Sitäpaitsi, 20:1, 2 momentti mahdollistaa jo nykyään sellaisen tulkinnan, että uhrin suostumus puuttuu.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo Vastaus kommenttiin #14

"Sekaannusta on aiheuttanut mm. hovioikeuskäytäntö, jossa käytetty väkivalta on sisällytetty tekoon kuuluvaksi, vaikka se ei ole ollut lainsäätäjän tarkoitus."

Tarkoittanet, että oikeus on antanut raiskauksen yhteydessä raiskaajan tekemän ylimääräisen väkivallan ikäänkuin "kaupan päälle" anteeksi ilman eri rangaistusta sillä verukkeella, että väkivallan käsite sisältyy raiskauksen käsitteeseen?

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #16

Suurin piirtein, mutta kun näin ei ole lainvalmisteluasiakirjojen mukaan tarkoitettu.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo Vastaus kommenttiin #18
Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #20

Ja hovioikeus ”ei tietenkään” tutustu valmisteluasiakirjoihin, näinkö?

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo Vastaus kommenttiin #21

Ainakaan käräjäoikeudessa ei aina edes tiedetä, mitä lakipykälää pitäisi soveltaa käsilläolevaan juttuun.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #22

Melko lailla huonontunut sitten sen jälkeen kun lähdin raastuvanoikeudesta ja pelastuin käräjäuudistukselta...

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Lakiesityksessä on kaksi perusongelmaa.

Aikuisen uhrin kohdalla suostumus on peruste, jonka todistusvelvollisuus on lähtökohtaisesti syytetyllä. Tämä on hieman ristiriitaista sen kannalta, että syyllisyys täytyisi todistaa. Epäilemättä oikeudessa vaaditaan näyttöä, mutta mitenpä uhri voisi osoittaa negatiivista, ettei ole antanut suostumustaan. Eli kyllä tämä varmasti kääntäisi todistusvelvollisuutta tekijän suuntaan, mikä sekin siis ristiriitaista. Nytkin osa syytöksistä on selvästi perusteettomia. Oikeusmurhien määrä varmasti tulee kasvamaan.

Alaikäisten kohdalla tavoitellaan sitä, että koska alaikäinen ei voi antaa juridisesti pätevää suostumusta, sukupuoliyhteys alaikäisen kanssa on aina raiskaus. Tämä on ongelmallista, koska se tekee hyväksikäytöstä lähes merkityksettömän rikosnimikkeen, kun uhrin tahdolla ei ole enää mitään merkitystä. Hyväksikäyttöhän nimenomaisesti tarkoittaa seksuaalista tekoa, johon uhri suostuu tai jopa tahtoo, vaikka hän ei ikänsä vuoksi voi antaa tekoon suostumustaan.

Esityksessä on aika hassusti, että kohdassa 1 § h) on kyseessä automaattisesti raiskaus, jos kohde on 18 vuotta nuorempi. Sitten törkeän raiskauksen kriteerinä on mainittu, että uhri on 18 vuotta nuorempi. Eli sukupuoliyhteys alle 18 vuotiaan kanssa on automaattisesti törkeä raiskaus. (Huomaa, että esityksessä samalla osin nostetaan sukupuoliyhteyden suojaikä 16 vuodesta 18 vuoteen!)

Tiukkoja lakeja perustellaan tahdonvastaisen raiskauksen vakavilla psyykkisillä seurauksilla, mutta ne tuskin eivät ole aivan niin vakavia silloin, kun "uhri" on suostuvainen ja peräti aloitteellinen. Jatkossa eroa ei kuitenkaan tehdä.

Viimeaikainen kohu Asia Argenton ja Jimmy Bennettin suhteesta on ehkä hyvä esimerkki tästä ongelmatiikasta. Teon jälkeen uhri kirjoitti rakkaudentunnustuksiaan tekijää kohtaan ja on tiettävästi kertonut ihastuneensa "raiskaajaansa" jo 12-vuotiaana, lähetteli vuosien ajan nakukuvia itsestään raiskaajalleen, mutta nyt muutaman vuoden päästä sitten vaati satoja tuhansia ja nyt miljoonia euroja, väittäen vakavia traumoja. Suomalaisittain kyse epäilemättä oli hyväksikäytöstä (sakkoa – 2 vuotta vankeutta), mutta Kalifornian lain mukaan kyseessä todella oli "raiskaus" (statutory rape).

Vastaavaa nyt siis haetaan myös Suomeen. Suomen nykylain mukaan 37-vuotias nainen saa olla sukupuoliyhteydessä 17-vuotiaan pojan kanssa, mikäli poika ei ole "kypsymätön". Jos on kypsymätön, on kyseessä hyväksikäyttö, jonka rangaistusasteikko alkaa sakosta. Esityksen mukaisen lain myötä kyseessä kuitenkin olisi törkeä raiskaus, josta seuraisi vähintään kaksi vuotta vankeutta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset