*

jiihooantikainen wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen

Saako asiakaspalvelutehtävissä kuvata asiakkaita?

Pääsääntöisesti ei saa, ellei tämä kuvaaminen liity oleellisesti työnkuvaan kuten asianlaita on esimerkiksi valokuvaamotoiminnassa.

Useissa myymälöissä, virastokonttoreissa ja muissa asiakaspalvelutiloissa mukaan lukien linja-autojen ja taksien sisätilat on nykyisin käytössä häiriökäyttämisen ennaltaehkäisemiseksi ja häiriötilanteiden selvittämistä varten asennetut turvakamerajärjestelmät, joiden olemassaolosta on tietenkin lain mukaan asianmukaisesti syytä tiedottaa mainituissa tiloissa näkyvillä olevalla opastuksella.

Asiakaspalvelutyötä tekevän henkilön oikeus kuvata asiakkaita omilla valvonta- tai kuvatallennelaitteilla on sen sijaan hyvin rajallista - erityistilanteissa asiakaspalvelua suorittava työntekijä voi kuvata asiakkaita heidän suostumuksellaan tai pyynnöstä, jos tästä kuvaamisesta ei aiheudu oleellista haittaa asiakkaalle tai työnantajalle.

Suostumustaan antamattoman asiakkaan kuvaaminen työntekijän omalla laitteistolla työntekijän omaa käyttöä varten ja etenkin tällaisten tallenteiden asettaminen julkisesti saataville esimerkiksi jollekin internetin suoratoistopalvelimelle voidaan hyvin helposti tulkita yksityisyydensuojaan kohdistuvaksi rikokseksi ja tällainen menettely käy myös työsopimuslain 7:nnen luvun 1. ja 2. pykälän mukaisena työntekijän irtisanomisperusteena.

 

Esimerkiksi siis KYS:n päivystyspoliklinikalla päivystävä sairaanhoitaja ei saa ottaa valokuvia selfieinä itsestään ja sairaalaan hakeutuneesta potilaasta ja levittää niitä sosiaaliseen mediaan ilman asiakkaan suostumusta, vaikka kyseinen potilas olisi mitenkä maankuulu ja suosittu blogisti ,,,

 

 

 

 

 

Niin?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (57 kommenttia)

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

Viitannet tällä bussikuskin potkuihin, joiden syy ei ollut tilanteen kuvaaminen, joten tämä ei kelpaa selitykseksi. Kuski vähän hiiltyi, mutta sekään ei ole peruste potkuille.

Syy potkuihin oli siis "rasismi", eli käytännössä liputta matkustavien somaleiden pysäyttäminen. Työnantaja vielä erikseen selvensi potkuihin liittyen, että kyseisiä tapauksia olisi pitänyt "katsoa läpi sormien".

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Linja-auton kuljettajalla on oikeus estää matkaliputta matkustaminen riippumatta liputta matkustamaan pyrkivien etnisestä alkuperästä, mutta hänellä ei tokikaan ole oikeutta kuvata asiakkaita etnisesti profiloiden omalla kuvauslaitteistolla ja levittää näitä kuvia asettamalla ne julkisesti saataville.

Kuvauskohteiden valikointi etnisyyden perusteella paljastaa tässä tapauksessa rasistiset motiivit, koska liputta matkustamaan pyrkiminen ei ole minkään etnisen ryhmän erityispiirre,,,

Matkustin itsekin asepalvelusaikanani pari kertaa junalla varuskuntakaupungista Kuopioon ilman asianmukaista matkalippua, eikä siihen aikaan Suomessa tiedetty somaleista juurikaan mitään...

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

Kuten yllä jo kerroin, työnantaja selvensi mistä oli kyse. Ei siis kuvauksesta, vaan sormien läpi katsomatta jättämisestä.

Käyttäjän TaskinenMika kuva
Taskinen Mika

Eihän tuossa ole kyse mistään etnisestä profiloinnista. Kyseessä on pelkästään pummilla matkustajista ja kyseisen ongelman esille ottamisesta. Itä-Helsingissä taitaa kyseinen etninen ryhmä olla linja-autoissa enemmistönä, joten jo tällä perusteella ei voi olla kysymys mistään etnisestä profiloinnista.

Käyttäjän MarkkuTurpeinen kuva
Markku Turpeinen

Tässä mitataan AKT:n munaa, joka - pahoin pelkään - ei tällä kertaa ole kovin timmissä. Niiden tietojen mukaan, mitä julkisuuteen on tullut, voidaan sanoa, että erottaminen oli laiton. Toivottavasti joku taitava asianajaja ulosmittaa työnantajalta bussikuskille kunnon korvaukset, jos kuten pelkään, AKT:stä ei ole mihinkään.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Ei tuo nyt niin huonosti mennyt nytkään. Bussikuski saa todennäköisesti 2 kk palkan ilman työvelvoitetta ja löytää uuden paikan alle viikossa, ellei ole jo löytänyt.

Käyttäjän wiljoantero kuva
Antero Manninen

Veikkaan, että AKT:llä ei ole munaa ryhtyä puolustamaan rehellistä ja suomalaiset moraali- ja oikeudenmukaisuusarvot omaksunutta jäsentään.
Sikäli mielenkiintoinen tapaus, että kyseinen kuljettaja on nimestä ja puheensa intonaatiosta päätellen myöskin maahanmuuttaja.
AKT on tässä tapauksessa puun ja kuoren välissä; pitäisikö puolustaa rehtiä ja työnsä hyvin hoitanutta kuljettajaa, vaiko vastuustaan luikertelevaa, ristiriitaisesti käyttäytyvää työnantajaa.

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem

Jos viittaat tähän palvelutehtävässä oleva bussikuski, hän ei kuvannut asiakkaat vaan varkaat.
Muistan jo 70 luvulta Belgiassa oli sama ongelma, tosin silloin ei olut käytössä nykyiset kamerat, joten bussikuskit saivat silloinkin potkut.
Nykyään busseissa tietyillä linjoilla on mukana kuskeja turvaamassa turvamiehet.
Viimeksi Brysselin kuskit lakoilivat helmikuussa matkustajien aggression ja päällekäyviä paskasakkia vastaan.
Yksi näistä linjoista kulkee nyt jo kuuluisan Molenbeek läpi.
2016 yksi tarkastaja tapettiin, tämä tarkastaja oli itsekin muslimi.
Riittävän pitkään, kun katsotaan sormien läpi ja vähätellään ongelmia, saadaan suomessakin aseistetut turvamiehet busseihin.
En ymmärrä miksi tietyt maahanmuuttajaryhmät pitäisi kohdella kuten kehitysvamaiset.

Käyttäjän JukkaWallin kuva
Jukka Wallin

Olin 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa metrovartijana ja meillä oli keikkoja myös tietyillä bussireiteillä. Silloin kantaväestö ja varsinkin nuoriso sekoili ja hakkasivat bussikuskeja, joten tarvittiin vartijat rauhoittelemaan.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Hienoa. Olen itsekkin samoihin aikoihin työskennellyt metrovartijana. Oi niitä aikoja :)

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem

Kantaväestöön kuuluva nuorison ojentamisesta ei seuraa potkuja taika rasismisyytöksiä.
Näillä maahan haalituilla on tämä suojaväri, joka ansioista he ovat ”koskemattomia”.

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen Vastaus kommenttiin #19

Toki jo tiedämme, että PS on pienen rasistin asialla. Ajattelitteko olla muidenkin pienten ihmisten asialla riippumatta heidän ominaisuuksistaan, ihonväristään ja etnisestä taustastaan?

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem Vastaus kommenttiin #20

Tietysti, minä kohtelen kaikki yhtä huonosti, ihonväristä, kansallisuudesta tai uskonnosta riippumatta, yrittäjänä minulla oli mottona rahat pois ja tinkijät ulos.

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen Vastaus kommenttiin #22

Asiakas on aina väärässä? Olen tainnut kuulla tuon ennenkin. Lycka till.

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem Vastaus kommenttiin #23

Myyntikeskustelussa asiakkaalle annetaan se illuusio että hän on oikeassa.

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen Vastaus kommenttiin #26

Kun asiakkaasi nyt tämän tietää, voi hän kertoa sinulle, että asiakkuus jää illuusioksi. Lycka till edelleen.

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem Vastaus kommenttiin #34

Olen eläkkeellä, ja firma on pistetty aikoja sitten lihaksi.
Joten no problem.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Jos viittaat tähän palvelutehtävässä oleva bussikuski, hän ei kuvannut asiakkaat vaan varkaat.

Aivan, jos ei ole oikeutta matkustaa linja-autossa, ei ole linja-autoyhtiön asiakas.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Anteeksi, mutta missä vaiheessa voidaan kutsua ihmistä varkaaksi? voisiko minua HSL-kännykkälippujen kanssa alituiseen sekoilevaa mummoihmistä kutsua varkaaksi? Vai onko kyse sittenkin ihonväristä? Mä nostaisin kyllä hitonmoisen metelin tuollaisesta kuvaamisesta.

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem Vastaus kommenttiin #33

"Mä nostaisin kyllä hitonmoisen metelin tuollaisesta kuvaamisesta."

Olet Taru kantasuomalainen, saisit rasismisyytteen, koska elämöit kun ystävällismielinen maahanmuuttotaustainen kuvaa sinua.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama Vastaus kommenttiin #35

Älä nyt viitti. Epäkohdista voi aina valittaa.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

http://m.iltalehti.fi/kotimaa/201707142200264851_u... No niin. Tästä voi rivien välistä lukea että työhistoriassa on aikaisemminkin ollut huomauttamisen aihetta.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

"henkilö ei ole sopiva asiakaspalvelu tehtäviin". Eikö tällaisesta tulisi mainio eduskuntavaali ehdokas johonkin ihmisvastaiseen puolueeseen?

Käyttäjän TaskinenMika kuva
Taskinen Mika

Toki voi aikasemmin olla huomautettavaa tai sitten ei ole.

Käyttäjän TaskinenMika kuva
Taskinen Mika

Toki voi aikasemmin olla huomautettavaa tai sitten ei ole.

Käyttäjän karilaurila kuva
Kari Laurila

Ihmiset sekoittavat näissä bussikuskin potkujen perusteissa nyt kaksi eri asiaa.

Potkut tulivat, koska bussikuski julkaisi kuvaamansa videot julkisessa tietovälineessä. Se on asianomistajarikos, josta voi tulla muitakin seuraamuksia kuin potkut.

TSL 7 1§ ja 2§ mukaan pääasiallisena perusteena potkuille oli sopimaton ja rasistinen käytös.

Sopimatonta ja rasistista käytöstä oli siis videoiden julkaiseminen, ei niiden kuvaaminen. Julkisella paikalla saa pääsääntöisesti aina kuvata, mutta ei kannata mennä jakamaan mitä tahansa kuvaamaansa julkisuuteen. Siitä voi joutua leivättömän pöydän ääreen. Niin kuin aloittaja totesikin, asiakaspalvelutehtävissä toimiva ei edes pääsääntöisesti saa kuvata asiakkaitaan.

Lisäksi pummilla matkustelu tai henkilön yksityiselämän loukkaaminen julkista tietovälinettä hyväksikäyttäen eivät rikoksina ole missään suhteessa toisiinsa.

Pummilla matkustaminen on silti rikos ja siitä seuraa ja pitääkin seurata sanktio ihan aiheellisesti. Bussikuskin joutuminen liemeen ei siis tarkoita sitä, että sen kummemmin somalit kuin ketkään muutkaan saisivat matkustella pummilla niin paljon kuin röyhkeyksissään haluavat.

Nuo asiat pitää vain hoitaa niin, ettei tule itse rikkoneeksi lakia.

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Todellakin on niin, että kyseinen kuljettaja hankki itselleen potkut videoimalla matkustajia ja julkaisemalla materiaalin. Tosin on niin, että valveutuneet matkustajat olisivat joka tapauksessa helposti raportoineet työnantajalle asiattomasta käyttäytymisestä ja lopputulema olisi voinut olla sama.

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Täysin asiatonta käytöstä kuljettajalta. Edes raha ei kelvannut vaikka sitä tarjottiin.

Käyttäjän MarkkuTurpeinen kuva
Markku Turpeinen

Yritäpä tarjota rahaa VR:n junissa konduktööreille jos sinulla ei ole lippua. Täysin asiatonta käytöstä VR:ltä, joten konduktööreille potkut.

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Pääkaupunkiseudulla kertalipun voi ostaa kuljettajalta käteisellä.

https://www.hsl.fi/liput-ja-hinnat/kertalippu

Potkut saaneelle kuljettajalle tarjottiin rahaa. Ei kelvannut. Solvausten säestyksellä matkustajia kieltäydyttiin kuljettamasta, sen sijaan oleellisena työtehtävien sijasta hän piti raivoamisensa dokumentointia ja ihmisten yksityisyydensuojan loukkaamista.

Käyttäjän MarkkuTurpeinen kuva
Markku Turpeinen Vastaus kommenttiin #30

Potkut saanutta kuljettajaa yritettiin huijata ja hänelle valehdeltiin. Ilmeisesti ei ensimmäistä kertaa. Itse en olisi kuvannut enkä alkanut väittelemään vaan antanut 46 numeron saapasta ahteriin, bussin ovi kiinni ja eteenpäin.

Käyttäjän danielantti kuva
Daniel Leppäjärvi Vastaus kommenttiin #38

Tehdä jotain tuollaista ilman todisteita? Kuski teki viisaasti kun alkoi kuvaamaan.

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen Vastaus kommenttiin #38

Potkiminen täyttäisi pahoinpitelyn tunnusmerkit. Oikeudentajuiset silminnäkijät pitäisivät huolen tapahtumien saattamisesta viranomaisen ja liikennöijän tietoon. Hyvin mahdollisesti olisivat potkut seurauksena. Erityisen paheksuttavaa on moinen suhtautuminen naisiin.

Käyttäjän JukkaWallin kuva
Jukka Wallin

Julkisella paikalla saa kuvata niin paljon kuin sielu sietää ja kaikkia joita siellä liikkuu.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

# 13

Kannattaa hieman tutustua asiasta liittyvään lainsäädäntöön. Kuvata saat tietyin, hyvin liberaalein ehdoin. Kuvien julkaisuun on tiukemmat kriteerit.

Tosin tämän kyllä tiesitkin. Kunhan nyt yritit.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Oikea päätös, potkut ovat täysin ansaittu. Sitä saa mitä tilaa, jollei ymmärrä työnantajan työtehtäviin annettuja ohjeita ja sääntöjä, niin silloin on parempi pysyä poissa asiakaspalvelutehtävistä.

Käyttäjän danielantti kuva
Daniel Leppäjärvi

Eli antaa matkustaa ilman rahaa?

Käyttäjän JukkaTanttari kuva
Jukka Tanttari

Jos kuvaisin asiakastani, laittaisin videot nettiin ja vielä vittuilut perään, saisin max. puoli tuntia aikaa pöytäni siivoamiseen.

Ihan riippumatta asiakkaasta tai asiakkaan edesottamuksista.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

jos ei ole oikeutta matkustaa linja-autossa eli maksettua lippua, ei ole linja-autoyhtiön asiakas.

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Jos ei suostu kuljettamaan maksua tarjoavaa asiakasta, kuten tässä tapauksessa, voi pian huomata, ettei enää ole linja-autoyhtiön palveluksessa.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

J. Tanttari

Hienoa, että olet valmis palvelemaan asiakkaitasi ilman normaalisti perittävää korvausta tai näyttöä siitä että korvaus on suoritettu.

Onko esimiehesi tai työnantajasi samaa mieltä ?

Käyttäjän JukkaTanttari kuva
Jukka Tanttari

P. Toivonen. Kiitos kysymästä. Kaikki keskustelut eivät toki johda asiakassuhteeseen. Käyttäytymiskoodi kuitenkin kaikissa sama.

Kuvaamisesta ja julkaisemisesta,josta tässä käsittääkseni oli kysymys, en taida työnantajaa vaivata.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #50

Ymmärsin väärin työnkuvasi.

Bussikuskin työnä on kuljettaa maksavia asiakkaita ja valvoa tämän vuoksi, että kaikki kyytiin pyrkivät henkilöt maksavat palvelusta ennen kyytiä.

Mikäli työnantaja määrää esimerkiksi joidenkin etnisten ryhmien maksuttomista kuljetuksista ( " katsottava sormien läpi" ) niin selkeä kirjallinen ohjeistus on välttämätön.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Rasismia on syrjiä jotakin ryhmää etnisyyden perusteeella ja tätä tekee esimerkiksi Helsingin kaupunki joka on julkisesti ilmoittanut suosivansa lähi-idästä tulevia rekrytoinneissaan.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Whataboutismin esimerkki tämäkin kommentti.

Ei sen väliä mistä puhutaan, mutta kun ne turvapaikanhakijat.

Ja joku vielä arvostelee toisia huulien heiluttelusta :)

Skarppaa nyt vähän edes.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Väitätkö Ritala ettei rasismia ole syrjiminen etnisyyden perusteella? Miksi todellisuus pitäisi kieltää jos se ei ole oman ideologian mukainen?

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala Vastaus kommenttiin #25

Tässä nyt puhutaan valokuvaamisesta asiakaspalvelutyössä, ja siihen liittyvästä asiasta.

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem Vastaus kommenttiin #31

Opetus on tämä, pääkaupunginseudun linja-autokuskiksi ainoastaan somaleja, niille on kumminkin akut kännykästä loppu, joten ei ole vaara kuvatuksi tulemiseksi.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #31
Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Muutama päivä sitten olin laivaristeilyllä ja minulta lupaa kysymättä minusta otettiin laivaan noustessani kaupallisessa tarkoituksessa valokuva. Valokuva oli kaikkien kiinnostuneiden nähtävissä julkisesti eräänlaisella ilmoitustaululla.

Oliko kyseessä yksityisyydensuojaani kohdistuva rikos ?

P.S. Olin maksanut matkani ja lippuni oli jo tarkastettu.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Tähän päivään saakka on ollut niin, että jokaisella on ollut oikeus nauhoittaa ja kuvata julkisessa tilassa. Yleensä on ollut sallittua nauhoittaa ja kuvata myös ei julkisessa tilassa johon itsellä on ollut pääsy, ellei kuvaamista ole erikseen kielletty.

Tänä päivänä on alettu lisääntyvissä määrin vaatia, että kuvaamista ei tule sallia lupaa kysymättä.

Huomenna ei varmaan enää olekaan noita laivaanmenijöiden kuvaajia. Eivät ainakaan saa laittaa niitä kuviaan nähtäville. TV-kanavien uutiskuvauksistakin tiedotetaan etukäteen isoin kyltein jottei kukaan vahingossa eksy "torille" kuvattavaksi.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Juhani Vehmaskangas,

Kiitos vastauksestasi esittämääni kysymykseen, joka ei muita kommentoijia kiinnostanut johtuen ilmeisesti puuttuvasta rasistisesta näkökulmasta.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Kuljettaja toimi sekä laittomasti , asiattomasti, rasistisesti että moraalittomasti .
Sekä itse teko että nimenomaan toimintatapa oli omiaan pilaamaan työnantajan imagoa ,
kuvaa asiakkaiden ja kaupungin silmissä.
Herätti epäluottamusta toimintatapoja kohtaan ja rikkoi näin. työnantajan ja yhteiskunnan välistä sopimusta ja luottamusta.

Tämä on erittäin vakava asia alalla, joka on ihmisten jokapäiväisessä elämässä keskeinen ja turvallisuuden kannalta tärkeä.

Sen lisäksi : AKT on tunnetusti tiukka ja kova vastustaja työsuhdeasioissa.
Joten on erittäin epäuskottavaa, että työnantaja olisi irtisanonut kuljettajan mielivaltaisesti, hetkellisen ärtymyksen vuoksi.

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Yksi suurista kysymystä on mahdollisuus, että tempauksella tehtiin ensisijaisesti perussuomalaista, kansanryhmän vastaista politiikkaa. Jos niin on, saavat perussuomalaisten initiaatioriitit uusia kyseenalaisia ulottuvuuksia ja muotoja.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Ääliökäyttäytyminen initiaatioriittinä? Onko hassut univormut osa sitä seuraavaa laumaan sosiaalistumista? Entä erilaisten suoritusmerkkien kerääminen? Tämä avaa mielenkiintoisia näköaloja arvioida ympäristöään punaviinilasin yli.

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Niin, kyllähän nuo someuhittelut ja törkyviestien tehtailu ovat vaikuttaneet populistispoliittisen katu-uskottavuuden saavuttamisrituaaleilta vaikka suureen suosioon on toistaiseksi päästy vain uskonrauhan rikkomisella ja kiihottamisella kansanryhmää vastaan. Katsotaan, muodostuuko herjaavien ja kansalaisten yksityisyyttä loukkaavien videoiden postailusta seuraava ilmiö. Tämä potkut saanut linja-autonkuljettaja on tosiaankin ollut PS:n kuntavaaliehdokkaana ja on muutoinkin julkisuuden henkilö jo ennen tätä episodia.

Kunhan saan päivän työt tehtyä, tutkailen myös näköaloja punaviinilasin yli. Terveydeksi!

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #55

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset