*

jiihooantikainen wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen

Turvallista ja Rauhaisaa Joulua

 

 

 

Rauhaisan joulumielen ylläpitämiseksi riittää hyvää tahtoa myös täällä kotimaassa, sillä  Suomen Punaisen Ristin ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton järjestyksessään kahdeskymmenes Hyvä joulumieli -keräys on tänä vuonna saavuttanut ennätyksellisen 2,1 miljoonan euron keräystuloksen - lahjoitetuilla varoilla järjestöt pystyivät ilahduttamaan 30 000:tta lapsiperhettä 70 euron arvoisilla ruokalahjakorteilla.

  "– Meidän ei ollut aluksi suunnitelmissa tehdä joulua kotiimme ollenkaan, muutaman punaisen tuikun löysin luomaan tunnelmaa. Nyt saamme aattona pöytään ihania jouluherkkuja ja jopa kinkun! En oikein ole aiemmin uskonut tämmöisiin keräyksiin, mutta yhtäkkiä se osuikin konkreettisesti meidän kohdallemme. Olen ikuisesti kiitollinen, lahjakortin tänä jouluna saanut kuvailee.​"



​Kaikissa perheissä joulurauha ei valitettavasti tule toteutumaan ja sen vuoksi valtakunnallisessa turvakotiverkostossa päivystetään kellon ympäri myös joulunpyhinä - akuutissa tilanteessa apua voi ja kannattaa hakea soittamalla yleiseen hätänumeroon 112, minkä lisäksi  tilannetta voi huojentaa vaikka soittamalla maksutta juuri tällä viikolla avattuun uuteen valtakunnalliseen lähisuhdeväkivaltaa tai sen uhkaa kokeville tarkoitettuun tuki- ja neuvontapalvelua tarjoavaan Nollalinja-palveluun.

 

Nollalinja (nro 080 005 005) auttaa:

  • naisia, jotka ovat kokeneet henkistä, fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa tai väkivallan uhkaa
  • kaikkia, jotka ovat kokeneet henkistä, fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa tai väkivallan uhkaa läheisessä ihmissuhteessaan
  • väkivaltaa kokeneiden läheisiä
  • ammattilaisia ja viranomaisia, jotka tarvitsevat neuvoja asiakastyöhönsä

 

Itse aion pyhittää tulevan pyhänseudun askeettiseen hiljentymiseen ankarien luonnonolosuhteiden  keskellä - mikä tarkoittaa joulua mökillä ja mahdollisia sähkökatkoja ...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Joulurauhaa - sen julistustahan oli tänä vuonna turvaamassa armeija.

Kyse on varmaan Putnamin tutkimusten mukaisesta sosiaalisen luottamuksen heikentymisestä monikulttuurisissa yhteisöissä...

Mutta hyvää joulua kaikesta huolimatta. Täällä susirajan takana (kehä 3) on ollut jo 3 sähkökatkosta.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Ihme kyllä täällä Itä-Suomen korvessa ei vielä sähköt ole katkeilleet - kuitenkin sen verran jo tuulee ja vihmoo rännän sekaista lunta, että voi puhua ankarista luonnonolosuhteista...

Sudetkin hakeutuvat taajaman suojaan :

http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Susi-liikkui-as...

Hyvää joulua!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset