jiihooantikainen wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen

Feminismi käytännössä

Edellisen blogimerkintäni uudesta Feministisestä Puolueesta herätti sen verran kysymyksiä tällaisen laajaan yhteiskuntanäkemykseen pohjaavan kiilastrategisen puolueen merkityksestä suomalaisessa poliittisesssa kentässä, että ajattelin jatkaa aiheesta konkretisoimalla feminismin tavotteita. Joidenkin kommentoijien kannanotoista kuten myös somen samaa aihepiiriä käsitelleistä keskusteluista  näet ilmeni, että puolueen oletettua ideologista pohjaa pidetään liian kapea-alaisena ja ikäänkuin tarkoitushakuisen kontroversiaalina ja feminismiä itsessään pidetään miltei  tarpeettomana Suomen kaltaisessa tasa-arvon mallimaassa.

​Omasta mielestäni FP:n ensisijainen vahvuus tulee olemaan sen tarkassa profiloitumisessa syrjintää vastustavana ja syrjintämekanismeihin aktiivisesti puuttuvana feministisenä puolueena - onnistuessaan poliittisena keskustelunavaajana ja vaikuttajana puolue kykenee myös puhuttelemaan valtaosaa väestöstä, sillä feminismihän on itseasiassa arjessa koettavien sukupuolistuneiden lieveilmiöiden  näkyväksi tekemistä ja niitä ylläpitävien rakenteiden rakentavaa purkamista :=)

​Esimerkiksi sukupuolistunutta väkivaltaa pyritään nykyisin varsin vakiintuneesti ennaltaehkäisemään sekä myös tukemaan sukupuolistuneen väkivallan uhreja ahdingossaan ennen kaikkea viranomaisten rinnalla toimivien kansalaisjärjestöjen voimin.

Naisten Linja on tarkoitettu kaikenikäisille väkivaltaa kokeneille tai väkivallasta huolestuneille naisille. Naisten Linjan työntekijät ovat käytännön sosiaalityöhön koulutettuja vapaaehtoisia ja järjestö saa vuosittain tuhansia yhteydenottoja väkivallan uhan alla eläviltä ja väkivaltaa kokevilta naisilta.  Järjestön palvelut sisältävät puhelintuen lisäksi internetin neuvonta- ja tukipalveluita sekä ohjattua vertaisryhmäkeskustelutoimintaa.

​Naisten Linjan palvelut ovat kiistämättä tarpeellisia - järjestö tekee näkyväksi arjessa koettavia  sukupuolistuneita  lieveilmiöitä ja samalla se pyrkii sidosryhmiensä kautta rakentavasti purkamaan niitä ylläpitäviä rakenteita. 

Feminismïä  käytännössä siis, mikä tarvitsee voimavarakseen ja laadukkaan toiminnan varmistamiseksi  myös poliittista tukea...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Löysitkö ohjelmasta pyrkimyksen poistaa räikeää sukupuolista syrjintää edustavat sukupuolikiintiöt?

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Sukupuolikiintiöt kunnallisissa luottamustoimissa ja julkista valtaa käyttävissä toimielimissa ja työryhmissä ovat edelleenkin perusteltavissa mm. demokratian laventumisella - valtuustoehdokkaita ei kannata valkata hyväveli-verkostost...

Huomautan tässä yhteydessä, että esimerkiksi Helsingin kaupunginvaltuusto oli aikaisemmin naisvoittoinen ja siten miesvaltuutetut "hyötyivät" siellä kiintiösäännöksestä..

Feminismin tärkein tehtävä on tehdä itsensä tarpeettomaksi ja siten myös sukupuolikiintiöistäkin tullaan aikanaan luopumaan feminististen tavoitteiden täyttyessä.

Pörssiyhtiöiden hallituspaikkojen mahdollisesta sukupuolikiintiöinnistähän ollaan Suomessa ajatuksen tasollakin jo luopumassa, koska pörssiyhtiöt noudattavat omalla hallinnointikoodistollaan samaa sukupuolten tasapuolista edustusta tavoittelevaa hallinnointitapaa, minkä lisäksi pörssiyritykset jatkuvasti ja aktiivisesti kannustavat naisjohtajia urakehitykseen mm. mentori-ohjelmien avulla

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Miksi täällä feministipuolueen agendan pääesittelijänä ja -selittäjänä on mies?

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Aika vähän täällä Puheenvuoroissa naisia on kirjoittajana muutenkin - Feministisen puolueen johtoryhmän ja kunnallisvaaliehdokkaiden kirjoituksia kaipaan tänne toki itsekin.

Feminismi itsessään ei nykyisinkään muuten ole mitenkään sukupuolisidonnainen aate, maailmankatsomus tai muu vastaava yhteiskunnallinen kokonaiskäsitys.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Kyllä, miehetkin kokevat väkivaltaa sukupuolensa kautta tai vuoksi ja tarvitsevat tukea väkivallan uhkaa vastaan sekä traumaattisten kokemusten lieventämiseksi - feministinä kannatan täysin esimerkiksi Miessakkien "Väkivaltaa kokeneet miehet"-hanketta, mikä vastaa toimintamuodoiltaan Naisten Linjaa...

http://www.miessakit.fi/fi/toimintamuodot/vakivalt...

Käyttäjän puppek kuva
Tuomas Karhunen

Tässä kaksi naista kertoo, mitä feminismi on käytännössä:
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/04/07/naiset-jot...

"Tulevaisuuden historiantutkimuksessa länsimainen feminismi 2000-luvulla tulee näyttämään erikoiselta liikkeeltä. Olisi parasta, jos länsimaalaiset naiset käyttäisivät energiaansa ja asemaansa esimerkiksi huonommassa asemassa olevien naisten auttamiseen maailmanlaajuisella tasolla sen sijaan, että uhriutuisivat keskenään täällä kaiken hyvinvoinnin ympäröiminä."

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Naisia on moneen lähtöön, esimerkiksi helluntalaisista löytyy päällisin puolin varsin järkevän oloisia naisia, joiden mielestä nainen kuuluu kotiin hoitamaan lapsia ja kodin järjestystä, sillä luonnonoikeus ja Jumala.

No, Suomessa toimii mm. YK:n UNWOMEN-järjestö, mikä on verrattain kansainvälinen feministiseksi asemoitunut järjestö :

http://www.heforshe.org/en

"
Mikäli feminismi tarkoittaisi egalitarismia, aitoa pyrkimystä sukupuolten väliseen tasa-arvoon ilman räikeää naisagendaa ja biologisten sukupuolten hävittämistä, niin tietenkin sillä olisi Suomessakin tilausta. Olen kuitenkin hyvin skeptinen sen suhteen, että feminismi jaksaisi aidosti taistella vaikkapa miesten asevelvollisuuden poistamisen puolesta. "

Itse olen aidosti vakuuttunut siitä, että etuoikeutetussa asemassa olevat miehet eivät halua taistella miesten asevelvollisuuden poistamisen puolesta - ainakin nykyinen puolustusministeri puolustaa kynsin, hampain ja maamiinoin vain miehiä velvoittavaa asevelvollisuuslakia.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

"Biologisten sukupuolten hävittäminen"?

Jos haastateltu tarkoittaa tällä sukupuolen moninaisuus-käsitettä, niin voin vain todeta, että trans- ja muunsukupuoliset ovat ihan biologisesti olemassa sukupuolivariaatioina.

Käyttäjän JanneIsopahkala kuva
Janne Isopahkala

Feministipuolueen perusvika on siinä, että vaikkakin perusajatus tasa-arvosta on erittäin kannatettava, heidän keinonsa tavoitteen saavuttamiseksi on heikentää vahvemman osapuolen asemaa, sen sijaan, että yrittäisivät nostaa heikommassa asemassa olevien mahdollisuuksia. Ja tämä sama pätee myös vasemmistoon ja vihreään puolueeseen laajemmaltikin. Eikä koske pelkästään tasa-arvoasioita.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Vahvemman osapuolen asemaa voikin heikentää silloin kun kyse on syrjinnästä tai vahvemmuus perustuu johonkin privilegioon.

Etuoikeutetussa asemassa oleville tasa-arvo näyttäytyy usein syrjintänä...

Feministisen puolueen ohjelma :

https://static1.squarespace.com/static/5752c3e57c6...

"
Jotta todellinen hyvinvointi olisi saavutettavissa, on valtaa ja etuoikeuksia jaettava uudelleen niin, että sukupuolten valtasuhteet, rasismi, heteronormi, rodullistaminen ja kolonialistinen perintö murtuvat. Se tarkoittaa vakiintuneiden toimintatapojen ja päätöksentekoa ohjaavien normien uudelleenmäärittelyä ja muuttamista.
"

Totta sinänsä, vallan ja etuoikeuksien uudelleenjaossa joku menettää valtaa ja etuoikeuksia.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset