jiihooantikainen wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen

Katkokävely hidastaa liikkumista


Katkokävely eli klaudikaatio on eräs valtimokovettumataudin näkyvimmistä ja tuntuvimmista oireista :

 

"Yksi valtimotaudin (ks. «Valtimotauti (ateroskleroosi)»1) mielipaikoista ovat alaraajoihin johtavat valtimot. Aortta haarautuu lantion korkeudella kahdeksi lonkkavaltimoksi, jotka jatkuvat reisivaltimoina ja edelleen säären alueella pienempinä valtimoina. Ahtautumat jossakin kohtaa näitä valtimoita estävät verenkiertoa ja aiheuttavat oireita.

Katkokävely on miehillä yleisempää kuin naisilla. Sitä alkaa esiintyä keski-iän jälkeen. Kyselytutkimuksen mukaan suomalaisilla 50 - 60 vuotiailla miehillä katkokävelyä esiintyi 1 - 5 prosentilla ja yli 70-vuotiailla 5 - 10 prosentilla."

 

Katkokävelyn oireita voi hoitaa konservatiivisesti eliminoimalla riskitekijöitä kuten tupakansavulle altistumista ja hoitamalla kolesteroli- ja verenpainetasoa lääkkeellisesti. Pysyvämpiä tuloksia on odotettavissa säännöllisellä liikunnalla, jonka on todettu kliinisissä tutkimuksissa vastaavan pitkäaikaisteholtaan kajoavia operatiivisia verenkiertoa elvyttäviä toimenpiteitä;

 

"Tupakointi on taudin tärkein syy, joten tehokkain tapa hidastaa taudin etenemistä on tupakoinnin lopettaminen. Toinen tärkeä hoito on liikunta, joka parantaa jalkojen lihasten verenkiertoa. Liikunnan avulla kivuton kävelymatka voi huomattavasti pidentyä (ks. tutkimusnäyttö «Liikunta lisää huomattavasti katkokävelypotilaan kävelymatkaa»3).

Kävely on sopivinta liikuntaa. Tehokkainta on kävellä lyhyitä matkoja kipurajaa ylittämättä monta kertaa päivässä, esimerkiksi viisi minuuttia kerrallaan 4–5 kertaa päivässä. Kävelyn lisäksi lihaskuntoa parantava liikunta, esimerkiksi pyöräily, uinti ja hiihto, on hyödyllistä.

Itsehoitoon kuuluu myös valtimotaudin ehkäisyssä käytetty ruokavalio kolesterolin alentamiseksi. Katkokävelijä tarvitsee usein myös kolesterolia alentavaa lääkehoitoa. Koska jaloissa verenkierto on heikentynyt, ne ovat tavallista alttiimpia tulehduksille ja muille sairauksille. Siksi känsiä, hankaumia ja muita pikkuvammoja tule välttää mahdollisuuksien mukaan. Liian kylmiä tai kuumia kylpyjä on vältettävä. "

 




 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset