jiihooantikainen wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen

FINSEX-tutkimus - naisten välinen halu

Näin postpatriarkaalisuuden aikakautena formaaleiksi luutuneiden normistojen pikkuhiljaa purkautuessa eivät FINSEX-tutkimushankkeen viimeisimmät tulokset juurikaan taida enää ketään yllättää. 

Etenkin nuorten ikäryhmässä (18-24 vuotiaat) naisten seksuaalinen kiinnostuneisuus toisia naisia kohtaan on huomattavan yleistä, noin 40 prosenttia ikäluokkaan kuuluvista naisista tuntee ainakin ajottain voimakasta vetoa toisen naisen syleilyyn...

 

    "Ennen 2000-lukua vain noin viisi prosenttia eri-ikäisistä naisista ilmaisi seksuaalista mielenkiintoa muita naisia kohtaan (he olivat kuitenkin voittopuolisesti kiinnostuneet miehistä). Tämä vakiintunut tilanne muuttui merkittävästi nuoremmissa ikäluokissa 2000-luvulle tultaessa. Vuonna 2007 noin 25 prosenttia ja vuonna 2015 noin 35 prosenttia alle 30-vuotiaista naisista raportoi seksuaalisesta kiinnostuksestaan miesten lisäksi myös naisiin. 2000-luvun kyselyistä saadut vastaukset tukevat tältä osin hyvin toisiaan eli tuloksia voi pitää sangen luotettavina. Merkittävää on myös se, että miehillä vastaavan suuruusluokan muutosta ei havaittu. Vain naisten seksuaalisuus on ollut näiltä osin uudistumassa."

 

Väestöliiton verkkosivuilla tutkimushanketta johtava professori Osmo Kontula tarjoaa tälle muutokselle selitykseksi aihepiiristä käytävän keskustelun ja yhteydenpidon merkittävää helpottumista internetin myötä :

   "Nykyisin on keskustelupalstojen kautta helpompi tunnistaa ja olla yhteyksissä samoista asioista kiinnostuneiden naisten kanssa. Omien toiveiden ja fantasioiden esille tuomista ei tarvitse välttämättä enää pelätä. Nuoret miehetkin ymmärtävät nykyisin melko hyvin naisten mielenkiinnon muita naisia kohtaan."

 

Yhden kehityslinjan avatessa uusia uomia, voidaan olettaa muutosprosessin johtavan samalla proaktiivisiin toimiin muualla saman väestöalueen sisällä - miestenkin seksuaalisen kiinnostuksen toisia miehiä kohtaan voidaan siis olettaa kasvavan lähiaikoina asenteiden väljentyessä ja lakien yhdenvertaistuessa tukemaan  jokaisen tosiasiallisia identiteettejä...

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Tässä kuten missään muussakaan tutkimuksessa ei ole huomioitu sitä, että kaiken tyyppinen "homostelu" on tällä hetkellä muotia.

Nyky-yhteiskunnassa normaaliudesta on tehty epänormaalia.

Ollaksesi trendikäs, tulee sinun olla vähintäänkin bi.

Muutoin olet out.

Tämä näkyy erityisesti mediassa, jossa ns. tavalliset ihmiset ovat jo marginaalissa.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Ihan tavallisia ihmisiä nuokin tutkimukseen osallistujat ovat ja toisekseen ihmiset nyt ovat luonnostaan pääsääntöisesti jonkin tason biseksuaaleja (tästä aiheesta on runsaasti tutkimustietoa saatavilla mm. Kinsey-instituutista). Siinä mielessä toki kyse on "muoti-ilmiöstä" tai paremminkin trendistä, että tällaisessa nykyaikaisessa postpatriarkaalisessa asenneilmastossa uskonnosta tai muualta hegemonisen maskuliinisuuden lähteestä puskeva normisto ei enää kykene kahlitsemaan ihmisten taipumuksia.

Parempi näin, kuin että alkaisimme esimerkiksi valvoa naisten seksuaalisuutta pakottamalla heidät pukeutumaan peittävästi, rajoittamalla heidän ihmissuhteitaan tai peräti merkitsemällä heidät "ympärileikkaamalla" jonkun suvun miehen omaisuudeksi porojen korvaleikkauksen tavoin...

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Ihan vain ajankuluksi vitsi suoraan pimeältä keskiajalta :

- Montako lesboa tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu?

- No, ei välttämättä yhtäkään, sillä lepakot viihtyvät pimeässä.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Tähän ehkä vaikuttaa se tietoisuuden leviäminen, että miehet nyt eivät juuri pahastu tyttöjen välisestä seksistä. Pikemminkin päinvastoin, kun suurehko osa pornoa on juuri sitä.

Arvaisin miesten lesboseksifantasioiden yleisyyden juontuvan siitä, että tällaiset (biseksuaaliset) tyttöparit ensinnäkin avaavat mahdollisuuden seksiin molempien kanssa ja toisekseen signaloivat, että eivät välitä miehen seksisuhteista toistenkaan naisten kanssa. Naisten omistushalu ja mustasukkaisuus ovat parisuhteissa kuitenkin vähän nihkeä juttu. Koska omistushalu liittyy ensisijaisesti pitkäkestoisiin suhteisiin, tämän pohjalta naisten biseksuaalisuus voi siten olla miehille annettu signaali valmiudesta kevyisiin seksisuhteisiin.

Lesbopornossa kyse voi toki olla myös vain alkeellisesta havainnosta useista välittömään seksiin täysin valmiista kiihottuneista naisista ilman, että tilanteessa on mukana kilpailevia miehiä.

En toisaalta koskaan ole kuullut naisista, jotka tykkäisivät katsella miehiä harrastamassa seksiä toistensa kanssa. Kyllä heitäkin varmasti on, mutta jollain lailla logiikka kuitenkin menee eri tavalla. Tässä voivat vaikuttaa normaalit säännönalaisuudet, että miehet etsivät merkittävästi enemmän irtoseksisuhteita.

Miehille seksuaalisen normaaliuden korostaminen on yleensä hyvin tärkeää. On mahdollista, että tämä johtuu siitä, että miesten seksuaalinen normaalius on naisille tärkeä valintatekijä.

Naisten välinen (biseksuaalinen) seksi saattaisi myös olla signaali miehille siitä, että sitä harjoittaville naisille seksikumppanin maskuliinisuus ei ole merkittävä asia. Tämä on kuitenkin aika hankala selitys monellakin tapaa ja on ehkä oleellista erottaa oikea merkitys naisille siitä, minkä signaalin se voi vahingossa antaa miehille.

Tässä käsittelin erilaisia mahdollisuuksia naisten biseksuaalisuuden signaalimerkityksistä, mutta toki pääsyinä voivat olla myös naisten väliset sosiaaliset merkitykset, ihan ystävyyssuhteisiin liittyvän halailun jatkeena (mitä myöskään miehet eivät ainakaan Suomessa koskaan tee). Kyseessä voi myös olla masturboinnin kaltainen seksi, jossa vapaudutaan heteroseksisuhteiden tunnekompleksisuuksista.

Käyttäjän opwallin kuva
Olli-Pekka Wallin

"Jonkin veran aiempaa enemmän kokemuksia muista naisista oli kertynyt myös niille naisille, jotka ilmoittivat olevansa kiinnostuneita vain miehistä. Toisaalta aika monet voittopuolisesti tai pelkästään naisista kiinnostuneet naiset eivät olleet edelleenkään toteuttaneet tätä haluaan käytännössä."

Tosielämän homoseksuaalisuudesta pauhaaminen vaikuttaa jonkin verran kokemuksiin mutta silti on olemassa naisia jotka eivät toteuta omaa seksuaalisuutta.

Toine trendi mitä huomataan on se että lepakkoelämä (kuten Antikainen jo otti esille ko sanan) keskittyy nuoruuteen. Tämä indikoi selvästi sitä että bileelämä vaikuttaa myös seksuaalisusuhteisiin.

Käyttäjän PiviKopsa kuva
Päivi Kopsa

Itseään pettävä ihminen on elossa ja voi hyvin.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Itsetunto kasvaa kokemusten myötä ja käsittääkseni naisten välinen seksi - kuten seksi motivoituneiden osapuolten kesken muutoinkin - vahvistaa sekä itsetuntoa että myös kehittää sensitiivisyyttä toisten huomioimisessa.

Minä henkilökohtaisesti katsoisin tämän tutkimuksen tulosten perusteella nykynuorten ymmärtävän luterilaisen työmoraalin sen perimmäisessä merkityksessään - siis iloisena antamisena...

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Bisseilemiseen voitaneen suhtautua ohi menevänä muoti-ilmiönä.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Voi olla myös niinkin, että tuo suhtautumistapa itsessään on ohimenevä ilmiö....

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset