jiihooantikainen wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen

Pseudoaneurysma

Valtimoiden varjoainekuvauksiin ja pallolaajennuksen kaltaisiin toimenpiteisiin liittyvistä riskeistä yleisimmät ovat valtimoon kohdistuneen pistopaikan alueella esiintyvät vuodot toimenpiteen jälkeen. Erään aihetta käsittelevän artikkelin mukaan suuriin suoniin kajottaessa pistopaikalle kehittyvien vuotojen vakavuusaste vaihtelee painannalla hoituvista ihonalaisista verenpurkaumista aina valtimon ja sitä liki sijaitsevan laskimon välille muodostuvaan veriyhteyteen, fisteliin. 

Itselläni tämä sinänsä pallolaajennustoimenpiteen rutiininomaiseen yleisyyteen suhteutettuna harvinainen vuoto ilmeni pseudoaneurysmana eli pistopaikan ympärille kehkeytyneenä pullistumana, mikä noin päältä päin tarkastellen muistutti hieman tavanomaista nivustyrää. Kosketusarkana  ja liikkumista rajoittavana kiinteänä pattina vatsanpohjassa siis.

Potilasohjeiden mukaan nivusvaltimovuodon aiheuttaman patin hoito on melko simppeli toimenpide - varsinainen sairaalassa tehtävä operaatio sujuu yleensä näin :

"Toimenpide kestää noin 30 minuuttia. Röntgenhoitaja valmistelee teidät toimenpiteeseen ja avustaa lääkäriä. Röntgenlääkäri suorittaa sen ja antaa lausunnon. Toimenpiteen ajan olette selällään makuulla nivusalue riisuttuna paljaaksi. Aluksi iholle levitetään huoneenlämpöistä, vesiliukoista ultraäänihyytelöä. Tämän jälkeen ultraäänikuvan aikaansaamiseksi iholla liikutetaan pientä ultraäänianturia. Röntgenlääkäri tarkistaa pseudoaneurysman sijainnin ja arvioi, voidaanko hoitotoimenpide tehdä. Pistoalue pestään. Pseudoaneurysmaan pistetään ohuella neulalla hyydyttävää lääkeainetta. Lääkeainetta laitetaan pienissä erissä koko ajan ultraäänellä seuraten kunnes ontelon hyytyminen saavutetaan. Tarvittaessa pistopaikkaa painetaan välillä. Hoito voidaan uusia välittömästi.Toimenpiteen jälkeen hoitaja laittaa sidoksen päälle. "

Toimenpidekuvauksessa ei mainita mitään hoitoalueen puuduttamisesta tai ennakoivasta kivunlievittämisestä lääkeaineilla ja myös itselleni tämä paikkausoperaatio tehtiin saman tien ultraäänidiagnoosin varmistuttua ilman paikallispuudutusta. Kokemuksesta voin nyt todeta, että kivulla on todellakin monet kasvot (no, ainakin röntgenlääkärin, avustavan sairaanhoitajan ja operaatiossa mukana olleen sairaanhoitajaopiskelijan kasvot).

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset