jiihooantikainen wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen

Välimeren ylittävä pakolaisuus ohjautuu Kreikkaan

Yhdistyneiden Kansakuntien pakolaisjärjestö UNHCR, joka vastaa käytännössä noin joka neljännen kotiseutunsa jättämään joutuneen pakolaisen uudelleen asuttamisesta sekä heidän oikeuksiensa turvaamisesta, on koonnut ajantasaisen ja kattavan tilaston Välimeren yli ohjautuvasta pakolaisuudesta vuonna 2015.

Lyhyesti tilastoista saatavien avainlukujen perusteella voidaan todeta, että

  • Välimeren on ylittänyt tänä vuonna jo ainakin 1 004 216 pakolaista (vuonna 2014 lukumäärä jäi 216 000:een)
  • Kohdemaista "suosituin" on ollut Kreikka, joka on vastaanottanut jo 848 000 pakolaista
  • Italiaan on tänä vuonna saapunut noin 152 000 pakolaista Välimeren eteläpuolelta
  • Lokakuu oli vuoden vilkkain kuukausi - silloin Välimeren ylitti noin 220 000 henkilöä (edellisen vuoden korkein lukuarvo saavutettiin syyskuussa 2014, jolloin Välimeren ylitti "vain"  noin 35 000 pakolaista)
  • Tilaston kokoamisen aikaan Välimereen oli hukkunut ainakin 3 735 henkilöä, mikä on kuitenkin suhteellisesti edellisvuotta pienempi arvo, jolloin hukkuneiden määräksi arvioitiin 3 500
  • Pakolaisten sukupuolijakauma on olosuhteet huomioiden miesoletettuvoittoinen - 58 prosenttia vuonna 2015 tilastoiduista Välimeren ylittäneistä pakolaisista on miehiä, 17 prosenttia naisia ja loput 25 prosenttia on tilastoitu lapsiksi
  • Lähes puolet näistä pakolaisista on lähtöisin Syyriasta, viidesosa Afganistanista, 8 prosenttia Irakista (siis 80 000) ja loput edustavat muutaman prosentin osuuksilla Eritreaa, Somaliaa, Pakistania, Nigeriaa, Sudania ja muita, lähinnä afrikkalaisten tai lähi-itäläisten konfliktialuiden valtioita

 

Tästä edellisestä statistiikasta voidaan jo hetimmiten huomioida, että muutenkin talousvaikeuksien keskellä kipuileva Kreikka on joutunut kuluvana vuotena kantamaan suurimman vastuun Eurooppaan suuntaavien pakolaisten ensivastaanotosta. Vaikka Suomeen onkin nyt parissa kuukaudessa tullut moninkertainen määrä pakolaisia aikaisempiin vuosiin verrattuna, ei meidän tilanteemme ole silti vielä lähellekään paniikkirajaa  (vaikka hallitsematon maahanmuuttokritiikki pyrkiikin asiantilaa tällaiseksi kuvaamaan).

Vastaanottokeskukset pyörivät täydelle miehitykselle ja uusia vapaaehtoisia työntekijöitä on Punaisen Ristin listoilla ihan jonoksi asti. Samoin turvapaikanhakijoiden hakemusten käsittelyyn on varattu hyvät tilat ja riittävä määrä ammatti- ja kielitaitoista henkilöstöä, joten oleskeluluvan odotusaika jää kohtuullisen lyhyeksi, mikä aina helpottaa kotoutumista ja omatoimiseksi kansalaiseksi pääsyä ...

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Ihan lyhyesti miltä vastaanottokeskus voisi näyttää, jos siitä kuorittaisiin pois Oy Punainen Risti Ab ja mahdolliset muut välistävetäjät:

- Vastaanottokeskukseen palkattaisiin kohtuupalkalla työhön sopivia työttömiä. Sama määrä kuin nykyäänkin.
- Työttömät voisivat tehdä vapaaehtoistyötä keskuksessa anomus- ja hyväksyntäproseduuri kautta. Heille maksettaisiin KELAn 9 € per päivä + matkakulut. Anomus tulisi suoraan työttömältä keskukseen, eikä työkkärillä olisi mitään muuta asian kanssa tekemistä kuin laittaa paperit kuntoon, jos hakija on hyväksytty.
- Vastaanottokeskuksen asiakkaista tehtäisiin listat sen perusteella mitä kukin osaa, kieli ja muita taitoja ja vapaaehtoiset ja asiakkat alkaisivat yhdessä miettiä mitä voisivat tehdä. [Ja ennenkuin joku alkaa taas miettimään kuinka ruusuinen kuva minulla on jne., haluan huomauttaa, että teen tällä hetkellä vapaaehtoistyötä tietsikka-insinöörin (Irak) ja hammaslääkärin (Egypti) sekä erään maahanmuuttaja-opetusyhteisön kanssa.
Teemme suomen kielen opetussivustoa kielinä englanti ja arabia. Homma lienee aika paketissa kevään aikana: http://lingvox.weebly.com

Etsimme koko ajan lisää vapaaetoisia. Henry.Finland@gmail.com
_______________________________________

Omaan kokemukseeni nojautuen voisin nähdä näiden asioiden olevan totetettavissa melkein missä vastaanottokeskuksessa tahansa, jos vain tilat löytyy jostakin:
- Suomen kielen opetus
- Tietsikkapaja, eli kunnostettaisiin käytöstä poistettuja tietokoneita. (Linux jne.)
- Tietsikoiden käyttö-oppimista. Sopisi myös kantaväestölle, eli kaikki saisivat tutustua tietokoneisiin ja niiden käyttö. Esimerkkinä vaikka eläkeläiset.

Tässä on tiettyjä lakijuttuja, mutta eduskuntahan vääntää ne pika-pikaa uusiksi, jos halutaan tukea "Auta itse itseäsi"-ajattelua.

Henry

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset