Mitä tarkoittaa "säännöllinen työaika"?

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n asiantuntijoilla on tähän kaikkia palkkaerolaskemista kiinnostuneita askarruttaneeseen  kysymykseen selkeä ja varsin napakka vastaus :

 

"

Säännöllinen työaika tarkoittaa työntekijän tekemää normaalia vuorokautista tai viikoittaista työaikaa. Työntekijällä on oikeus saada säännölliseltä työajalta normaali, yksinkertainen palkka. Ylityöt eivät kuulu säännöllisen työajan piiriin.

Työaikalain yleissäännöksen mukaan säännöllinen työaika on pääsääntöisesti enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa. Tästä pääsäännöstä on kuitenkin paljon poikkeuksia, joista osa perustuu lakiin ja osa työ- ja virkaehtosopimuksiin. Niiden perusteella vuorokautinen ja viikoittainen työaika voi vaihdella varsin paljon siten, että se kuitenkin tasoittuu keskimäärin enintään 40 tuntiin viikossa pidemmällä ajanjaksolla.

"

Eri amattiryhmien välisiä palkka- ja ansiotasoja on helppo tilastoida ja vertailla keskenään, kun tilastoinnissa käytetään yhdenmukaisia määritelmiä – säännöllisessä kokoaikatyössä  tehty työaika tasoittuu keskimäärin 35-40 tuntiin viikossa ja muu tehty työaika kuten myös palkalliset ja palkattomat poissaolot vuosiloma ja arkipyhät mukaanlukien  nostavat kokonaistyöajan sitten laskennalliseen teoreettiseen säännölliseen työaikaan, joka on työaikalaissa esitetyn säännöstön ja työajan lyhennystä koskevien sopimusten perusteella 1 889 tuntia vuodessa (252 työpäivää kertaa 7,5 tuntia/työpäivä).

EK:n oman jäsenyritystensä keskuudessa tekemän kyselyn perusteella tehty työaika on keskimäärin 80 prosenttia teoreettisesta säännöllisestä työajasta – vuosilomien ja siihen rinnastuvien palkallisten vapaiden jälkeen eniten tehtyä työaikaa pienentävät sairauspoissaolot ja perhevapaat, joissa molemmissa esiintyy selkeä sukupuolittainen jakauma. Naiset käyttävät huomattavasti miehiä enemmän etenkin perhevapaita, mutta myös sairauslomia naisille kertyy vuosittain kaikissa ammattiryhmissä tilastollisesti merkittävästi miehiä enemmän… 

jiihooantikainen
Vasemmistoliitto Kuopio

aktiivinen 🐟, woke, miesasia-aktivisti, feministi ja vasemmistolainen.
muuten ihan mukava mies :)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu