jiihooantikainen wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen

Äitiyslaki

Sateenkaariperheet ry on käynnistänyt hienosti vastaanotetun kansalaisaloitteen, jonka tavoitteena on saada säädetyksi Suomeen äitiyslaki. Äitiyslain myötä naispareille syntyvät lapset olisivat samassa asemassa eri sukupuolta olevien avoparien lasten kanssa: molemmissa tapauksissa vanhemmuus voidaan tunnustaa jo neuvolakäyntien aikana :

"- Äitiyslaki turvaa lapsen tosiasialliset perhesuhteet alusta asti ja on siten myös YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen mukainen",  todetaan Sateenkaariperheiden marraskuun uutiskirjeessä.

 

"Äitiyslaki mahdollistaisi sen, että naisparille hedelmöityshoidoilla syntyvä lapsen oikeudellinen asema olisi selvä heti lapsen syntymästä lähtien. Lapsen toinen äiti voisi tunnustaa lapsen omakseen, jos raskaus on alkanut hedelmöityshoitoklinikalla parin yhteisestä suostumuksesta. Tunnustus otettaisiin vastaan samoin kuin isyyden tunnustaminen. Tunnustaminen olisi mahdollista ainoastaan silloin kun lapselle ei voida vahvistaa isää.​

Nykyisin vanhemmuus voidaan vahvistaa naisparin perheessä vasta lapsen synnyttyä, perheen sisäisellä adoptiolla, joka saattaa viedä aikaa jopa puoli vuotta. Tämän ajan lapsen oikeudellinen asema on epäselvä. Esimerkiksi vanhempien eron, erimielisyyden tai kuoleman takia adoptio saattaa jäädä toteutumatta. Sen seurauksena lapsen oikeus tavata molempia vanhempiaan ei välttämättä toteudu, eikä lapsi saa oikeutta elatukseen molemmilta vanhemmiltaan. Turhat adoptioprosessit tuhlaavat kuntien ja käräjäoikeuksien resursseja."

 Kansalaisaloite-kampanjaa voi tukea paitsi allekirjoittamalla itse aloite niin myös somettamalla kampanjan fb-sivuja, kirjoittamalla asiasta laajalevikkisille puheenvuoro-palstoille ja esimerkiksi tutustumalla tulevan lain sisältöön ja jakamalla hankkeesta oikeaa tietoa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski

Sydämelliset kiitokset Juholle asian rohkeasta esille nostamisesta täällä US Puheenvuorossa!

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Ei tämä mitenkään erityistä rohkeutta vaatinut - asiallisen tavoitteen esittelyä pikemminkin...

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Hyvin perusteltu kansalaisaloite, jossa lähtökohtina ovat lapsen etu ja oikeudet.

Kahden ensimmäisen vuorokauden kannatusilmoitussaalis, mediahiljaisuudesta huolimatta ;), lupaa menestystä ja etenemistä eduskuntaan.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Media on tosiaan ollut asiasta vielä hiljaa, mutta aloite tuskin jää näkymättömäksi jatkossa ...

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski

Sateenkaariperheet ry:n marraskuun 2015 uutiskirjeessä muistutetaan kansalaisaloitteeseen liittyen seuraavasta:

http://sateenkaariperheet.fi/index.php?item=84

"Muistatteko, kuinka edellisen hallituskauden lopulla Kristillisdemokraatit vaativat, ettei hallitus tuo eduskunnalle äitiyslakia? Ja saivat vaatimuksensa läpi, koska muuten hallitus uhkasi kaatua.

Me emme ajatelleet jäädä katsomaan, onko tämä hallitus edeltäjäänsä parempi tässä asiassa vaan otimme kumppaniemme kanssa asiat omiin käsiimme ..."

Myös Seta ry toteaa 26.11 ilmestyneessä uutisessaan "Naisparien lasten turvallinen kasvu suojattava äitiyslailla" muun muassa seuraavaa:

"... Lainsäädännön osittaiseksi korjaamiseksi oikeusministeriö valmisteli viime hallituskaudella esityksen äitiyslaiksi, joka jäi hallitukselta kuitenkin antamatta eduskunnalle. Myöskään nykyinen hallitus ei antanut esitystä lokakuussa avioliittolain liitelakien osana, mikä olisi ollut luontevaa. Jälleen on siis kansan tehtävänä astua turvaamaan kansalaisten perusoikeuksia ...

... Kansalaisaloitteessa esitetään oikeusministeriön valmisteleman esityksen hyväksymistä sellaisenaan. Äitiyslaki mahdollistaisi, että naisparille hedelmöityshoidoilla syntyvän lapsen juridinen suhde molempiin vanhempiinsa voitaisiin vahvistaa tunnustamalla lapsi neuvolassa, ilman tarvetta perheen sisäiseen adoptioon. Tällainen käytäntö on voimassa kaikissa muissa Pohjoismaissa ja lukuisissa muissa Euroopan maissa kuten Maltalla ja Espanjassa ..."

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset