jiihooantikainen wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen

"Kaikki keinot käyttöön Välimeren turmien ehkäisyssä"

Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) muistuttaa Iltalehden artikkelissa, että Eurooppaan pyrkijöiden määrän lisääntyminen Välimerellä ei johdu pelkästään Pohjois-Afrikan tilanteesta vaan myös Saharan eteläpuolisen alueen olosuhteista.

"- Jo viime vuonna moninkertainen määrä ihmisiä menetti tällä tavoin henkensä verrattuna edelliseen vuoteen. Tämä on taas uusin katastrofi, joka todellakin pakottaa etsimään kaikkia mahdollisia keinoja, että tällaiset voitaisiin estää, Tuomioja sanoi STT:lle."

 

Oulussa ilmestyvän sanomalehti Kalevan uutisoimana sisäministeri Päivi Räsäsen (kd.) mukaan Suomi voisi auttaa Välimeren pakolaisvirtaa vastaanottavia Etelä-Euroopan maita tarjoamalla nykyistä monipuolisempaa viranomaisapua. Rajavartiolaitoksen kalustoa on jo ollut käytössä rajavalvonta- ja meripelastusoperaatioissa Välimerellä.

-" En pitäisi mahdottomana sitäkään, että myös tämä poliisipuolen osaaminen olisi sitä, missä pystymme auttamaan", sanoo Räsänen STT:lle ja jatkaa samaan hengenvetoon toteamalla humaanin asiallisesti " -  Lähtömaissa suojeluohjelmat ja sieltä suoraan pakolaiseksi ottaminen kiintiöpakolaisjärjestelmän kautta on kaikkein humaanein tapa ja samalla tapa, jolla pystytään hallitusti hoitamaan se maahanmuutto."

 

Tämä onkin väistyvän hallituksemme ehken tärkeimpiä viestejä toukokuun aikana muodostuvalle uudelle hallitukselle - globaalin vastuun kantaminen on Suomen etua ...

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (19 kommenttia)

Tapani Lahnakoski

Näitä "pakolaisia" tänne roudaamallako saadaan ihmiskauppa loppumaan Välimerellä? Epäilen vahvasti, että se vain kiihtyy.

Esa Niemi

EU:n turvapaikkapolitiikka on ihmiskauppiaille ja ihmissalakuljettajille miljardiluokan bisnes ja maksaa paljon ihmishenkiä ja kohtaloita.

Ruotsin ilmoitettua maailmalle ottavansa vastaan kaikki syyrialaiset sai valtavan määrän ihmisiä liikkeelle myös muista maista ja se maksaa aiempaa enemmän ihmishenkiä. EU:n "pelastusoperaatio" lähettää väärää viestiä ja merelle mennään entistä huonokuntoisimmilla veneillä.

Koko liikenne pitäisi pysäyttää palauttamalla kaikki takaisin ja turvapaikkaa hakevat pakolaisleireille. Se on ainoa ja humaanein tapa turvapaikanhaulle.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Sinne Välimerelle on Räsäsen mukaan tarkoitus antaa Suomesta poliisivoimia avuksi ihmissalakuljettajien kiinnisaamiseksi ja kehittämään strategioita, joilla siirtolaisten merikuljetuksia saataisiin estettyä ajoissa...

Käyttäjän heikkituhkanen kuva
Heikki Tuhkanen

Sinne Afrikan pohjoisrannalle pitäs sopia perustettavaksi EUn hallinnoima vapaa pakolaiskaupunki ja kaikki yli yrittävät palautettaisiin sinne. Salakuljetus loppuu kun kaikki palautetaan.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Tuo olisi järkevä ratkaisu salakuljetusongelmaan, vaikka se ei ratkaise siirtolaisuuden syitä ...

Käyttäjän heikkituhkanen kuva
Heikki Tuhkanen Vastaus kommenttiin #7

Egypti jos vuokrais Quattaran syvängön ympäryksen ja satamapaikan sadaks vuodeks. http://fi.wikipedia.org/wiki/Qattaran_syv%C3%A4nk%... Sinne mahtuu jokunen tuhatta kuutiokilometriä vettä=> vesivoimaa ja sisämeri =>sähköä ja kalaa ja kosteempi paikallisilmasto. Ympärille vois rakentaa sähköjunaradan ja Saharassakin riittäs aurinkosähköö. Pysyvä kunnon kaupunki, koulut, yliopistot ja lekkeet.

Sähköstä jos antas vuokrana puolet Egyptille ja ympärysvaltioiden pakolaisongelmat helpottus, nii voisvat olla jopa mielissään. EUsta puhumattakaan...

Käyttäjän heikkituhkanen kuva
Heikki Tuhkanen Vastaus kommenttiin #9

Ps. Tää ois kunnon kehitysapuu ja vihreet ja persut hurrais kuorossa ;) Läjä ongelmia ratkastu yhdellä iskulla. Ajatus jaettu Creative Commons -lisensseillä ja vapaa käytettäväksi...

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen Vastaus kommenttiin #11

Aikaisemmin talvella jo oli täälläkin Puheenvuoroissa esillä hyvin varustetut pakolaisleirit/kaupungit väliaikaisratkaisuiksi pakolaisvirroille - pakolaisten sijoittaminen mahdollisimman lähelle omia kotiseutujaan, mutta turvallisiin ja infrastruktuureiltaan toimiviin leireihin on myös UNCHR:n tavoite. Eettisesti tämä esittämäsi idea on siten käypä ratkaisu ottaen huomioon senkin, että Afrikan ja Lähi-idän alueilla potentiaaleja pakolaisia/siirtolaisia lienee parikymmentä miljoonaa ...

Käyttäjän heikkituhkanen kuva
Heikki Tuhkanen Vastaus kommenttiin #13

Niin, 500 kilsan pitusen sisämerta kiertävän ympyräradan varteen mahtus melkonen kaupunkiasutus ja populaa. Ongelmat alkaa olla sitä luokkaa, että ratkasut pitää skaalata sen mukaan. Näpertely ei enää auta.

Esa Niemi Vastaus kommenttiin #14

Heikillä hyviä pointteja. Tämän lisäksi lähtömaiden läheisyydessä tulee olla pakolaisleirit, joissa asukkaita koulutetaan samaan aikaan esim. terveydenhoitajiksi, rakentajiksi, maanviljelijöiksi jne.

Jos resurssit ohjataan pakolaisleireille niin näistä saataisiin itseasiassa tehokasta kehitysapua ja pakolaisleirit olisivat suuria koulutusleirejä. Pakolaisleireillä on mahdollista kouluttaa valtavia määriä ihmisiä yhteiskuntainfran kannalta tärkeisiin tehtäviin.

Heikin ajatusta jatkojalostaen Egypti voi tuottaa valtavasti pakolaisten avulla aurinkosähköä jopa Eurooppaan, jolloin tulot ovat kehittyvälle maalle suuria. Kuka tahansa Pohjois-Afrikan maa voi toteuttaa tämän ja kaikki hyötyvät. Pakolaisleirien asukkaat voivat tehdä töitä aurinkopaneelien puhdistuksessa ja työvoima on ilmaista kun YK maksaa pakolaisleirien kustannukset. Samalla päästään energiariippuvuudesta Venäjään ja ympäristöystävällisempään tuotantotapaan.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Välimeren voisi padota ja kuivattaa, niin siihen ei ihmisparat hukkuisi.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Viime vuosisadalla jo tehtiin suunnitelmia Gilbraltarin salmen patoamisesta ja Välimeren pinnan laskemisesta, jolloin Afrikan ja Etelä-Euroopan välille muodostuisi kuivia kannaksia :

http://fi.wikipedia.org/wiki/Atlantropa

Realistisempaa lienee kuitenkin yrittää estää ihmisiä turvautumasta salakuljettajien/ihmiskauppiaiden kyyteihin ja toisaalta rauhoittaa sotivia osapuolia ...

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Tuo pakolaisvirta on oire, ei syy. Eli jos tilanteeseen halutaan todella puuttua pitäisi pakolaisten lähtömaissa tilanteen parantua. Köyhyys, poliittinen epävakaus, väestönkasvu, toivottomuus yms pitävät huolen siitä, että halukkaita muuttajia riittää. Jopa sellaisia jotka ovat valmiita vaarantamaan henkensä yrittäessään päästä kiinni parempaan elämään.

Joten onko aivan varmaa, että juuri kehitysavusta leikkaaminen on viisasta?

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Omalla toivelistallani uuden hallituksen hallitusohjelmaan on kehitysyhteistyömäärärahan sitominen 0,7 prosenttiin bktl:sta lakisääteisesti kuten Britanniassa jo toimitaan. Ehkä tätä ajatusta pitäisi lobata kiivaammin Suomen etuna...

Pakolaisvirta on tosiaan vain oire laajemmista alueellisista ongelmista, mutta katastrofaaliset mittasuhteet saavuttaneena sen virran katkaisemiseksi on ensisijaisesti tehtävä jotain radikaalia, mikä ei vielä puutu varsinaisiin syihin.

Koulutuksen, poliittisten olojen vakauttamisen jne. lisäksi Afrikan alueelle tarvitaan jokin oma finanssipoliittinen ohjelma, millä varmistetaan pääomien jääminen alueen valtioiden omaan käyttöön ja estetään mantereen luonnonvarantojen riisto. Ylikansallisten yhtiöiden tyyli rahastaa alueen luonnonvaroilla ja siirtää voitot veroparatiiseihin kun on merkittävä syy tuloerojen kasvuun ja kehitysmaiden pysymiseen joskus tulevaisuudessa kehittyvinä maina...

Tapani Lahnakoski

Jatkuva sotiminen ympäri Afrikkaa on tärkein pakolaissyy. Siihen ei meidän kehitysavulla vaikuteta.

Koulutusvienti on ainoa asia, mitä joissakin jo valmiiksi rauhallisissa paikoissa voimme harastaa. Demokratian vientiyritykset maihin, joissa moista perinnettä ei ole, on tuomittu epäonnistumaan.

Rahan syytäminen Afrikkaan päätyy korruptoituneen hallintoeliitin taskuihin.

Käyttäjän puppek kuva
Tuomas Karhunen

Australian malli on ainut toimiva konsti.

Jouko Silvennoinen

"Jokin oma finanssipoliittinen ohjelma, millä varmistetaan pääomien jääminen alueen valtioiden omaan käyttöön ja estetään mantereen luonnonvarantojen riisto. Ylikansallisten yhtiöiden tyyli rahastaa alueen luonnonvaroilla ja siirtää voitot veroparatiiseihin kun on merkittävä syy tuloerojen kasvuun ja kehitysmaiden pysymiseen joskus tulevaisuudessa kehittyvinä maina."

Juho juuri näin otetaan tämä ohjelma välittömästi käyttöön Suomessa ja pysäytetään Suomen rapautuminen.Nyt viedään pari tallinnan välillä risteilevää matkustusalusta välimerelle ja rahdataan yli tulleet henkilöt takaisin afrikkaan, porukassa on satavarmasti ja paljon isisksen ja ääri-islamin soluttautujia.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Terroristien soluttautumisriski on aina olemassa ja muutenkaan Euroopalla ei ole resursseja vastaanottaa ja kotouttaa kuin rajallinen määrä tänne pyrkijöitä. Suvisleiriin kuuluvanakaan en tätä rajallisuutta kiellä...

Esa Niemi

Juholle rehti ja reilu tunnustus hyvästä pohdinnasta.

Aiemmin epäilin kykenisitkö ajattelemaan realistisesti Euroopan vastaanottokyvyn suhteen, mutta osoitat tässä epäilyni vääräksi. Ansaitset kiitosta, vaikka monesti näemmekin asioita eri kantilta.

Meidän kaikkien yhteinen tavoite on kuitenkin onnistunut maahanmuuttopolitiikka ja etenkin tässä kohdin, että ihmishenkien menetykset ja ihmiskauppa/ihmissalakuljetus loppuisivat. Tänne pyrkivien määrä täytyy suhteuttaa vastaanottokykyymme ja se täytyy tapahtua hallitusti. Minä näkisin pakolaisleirit tälläisiksi paikoiksi koska ne ovat jo valmiina, samoin kiintiöpakolaisjärjestelmä, jossa tulijat ovat jo saaneet virallisen pakolaisaseman.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset