jiihooantikainen wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen

Palkkaerokeskustelu piristää sadepäivää

Aina luotettavasti ajantasaisen Findikaattorin käyristä näkee kertasilmäyksellä, että naispalkansaajien keskipalkat ovat työnantajasektorista riippumatta noin viidenneksen miespalkansaajia alhaisemmalla tasolla.

Ansiotasoindeksin kuvauksesta selviää sitten syy sille, miksi sukupuolten välisen tilastollisen palkkaeron seuraaminen ja sen tavotteellinen supistaminen ovat yhteiskunnalle kokonaisedullisia toimia ja mitä palkkaerojen supistaminen vaatii julkiselta hallinnolta. Kyse on siis oikeudenmukaisuuden vaateesta ja tasa-arvosta.

 

"Palkkojen ja toimeentulon kehitys tulee nähdä myös tasa-arvo-kysymyksenä, jossa tuodaan esiin sukupuolten ja eri yhteiskunnan sektoreiden väliset palkkaerot. Yhteiskunnan palkkarakenteen tulee olla oikeudenmukainen ja tasapuolinen. Kuitenkin miesten ja naisten tulotasossa on havaittavissa selkeää eroa ja, mikä merkittävää, palkkaeroa löytyy myös saman koulutustaustan ja samoissa tehtävissä toimivien työntekijöiden välillä. Viime vuosikymmenen aikana naisten ansiot ovat lähentyneet miesten ansioita, mutta sukupuolten väliset palkkaerot ovat edelleen huomattavia.
 
Tasa-arvokysymysten ratkaisemisen keskiössä on tasa-arvotekijöiden liittäminen tiiviiksi osaksi julkisen hallinnon lainsäädäntötyötä. Tasa-arvolainsäädännön kautta valtioneuvosto on sitoutunut tuomaan talous- ja työmarkkinapolitiikassaan näkyvämmäksi työelämän epätasa-arvoisuutta muun muassa edistämällä naisten urakehitystä ja poistamalla työn ja perheen yhteensovittamisen esteitä. Tasa-arvo-ongelmien tunnistamisessa on tärkeää ymmärtää, ettei yhteiskunnan epätasa-arvoisuus rajaudu vain miesten ja naisten väliseen tuloeroon. Tasa-arvokysymysten laaja-alainen tunnistaminen edellyttää monipuolista ja eri yhteiskunnan sektorit huomioon ottavaa tasa-arvolainsäädäntöä. Julkisen hallinnon tasa-arvopolitiikan keskiössä onkin juuri tasa-arvokysymysten valtavirtaistaminen, millä tarkoitetaan tasa-arvonäkökulmien sisällyttämistä osaksi julkisen sektorin toimintaa ja päätöksentekoa. "

 

 

 

 

 

Niin?

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Ilkka Huotari

Tuloeroja voi tasata progressiivisen verotuksen yms. keinoin...

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Tuloveroluokat ovat jo käytössä, mutta sopivuus palkansaajien tuloerojen tasaamiseen on kyseenalainen. Palkansaajaryhmillä tuloerokerroin kun lienee maltillisesti noin 2,4.

Edelleen parhaimmat keinot tasata sukupuolten välisiä palkkaeroja ovat perhevapaiden tasaisempi jakautuminen isien ja äitien kesken ja ammattialojen segregaation purkaminen.

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä

Osoita Antikainen yksikin työtehtävä, jossa naisille ja miehille maksetaan samasta työstä eri palkkaa. Muuten koko argumentointisi on pelkkää tilastojen vääristelyä ja valehtelua.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Lue uudestaan se aineiston kuvaus.

Tommi Mäkinen

eli 80% työajalla 80% ansiot, törkeää..

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Työaika on tuossa Findikaattorin vertailussa vakioitu kaikille vertailtaville yhtä pitkäksi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset