jiihooantikainen wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen

Sukupuolijäsennys oikeistopopulismissa

Suomen miestutkimuseura SUMS:n laadukas aineistopankki karttui menneellä viikolla uudella aktuellilla tutkimuksella, kun julkaisuvuoroon tuli Cristian Norocelin väitöskirja radikaalin äärioikeiston rakentamasta yhtenäisen kansallisvaltion mallista ja sen vertauskuvallisesta suhteesta ideaaliksi nostettuun ydinperheeseen, mikä näkyy erityisesti oikeistopopulististen puolueiden ja ryhmittymien retoriikassa - the Nation is a Family.

 

Wolfgang Willrich, "the Aryan family"

 

Nationalismin juuret löytyvät 1800-luvun alusta virinneestä vahvasta kansallsimielisestä hengestä, mikä näin Suomessa ilmeni aikanaan laajana suomalaisuuden juurien kiivaana etsimisenä kalevalaisesta perinteestä, suomen kielen aseman nostamispyrkimyksenä viralliseksi kieleksi ja aikakautensa sivistyneistön hankkiutumisena muokkaamaan maaperää yhtenäisyyttä korostavaksi. Topeliaaninen maammekuva rakentui suomalaisheimojen hyveellisimmät piirteet omaavaksi puuksi, jossa ydinperheen idea muodosti toistuvan rungon yhteiskunnan kaikki tasot läpäisevästi. Kansallisvaltion alkuperäisideassa sukupuolijäsennys oli varsin yksioikoinen ja sukupuolieroa korostava - essentiaalisesta erosta johtuen miehellä ja naisella katsottiin olevan sinänsä tasa-arvoinen oikeus oman elämänsä vaalijana, mutta hallinnollinen auktoriteettius jäi aina viime kädessä maskuliinisuuden haltuun perheen sisällä ja yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Ja nämä samat sukupuoliroolit sanan varsinaisessa merkityksessä ovat tärkeitä edelleen radikaaleimmissa äärioikeistolaisissa liikkeissä.

Tällainen arvokonservatiivinen ajattelu on Suomessa ja länsimaissa muutoinkin ollut jo hyvän aikaa väistyvä ilmiönsä globaalin tiivistymisen ja naisten emansipaation seurauksena sekä erilaisten liberaalien virtausten voimistuessa - koetut uhat, kuten kansainväliset taloustaantumat konkreettisine vaikutuksineen ja vieraiden kulttuurien runsastuva esiintyminen arjessa sofistukoituneen rasismin rinnalla, ovat kuitenkin aika ajoin lisänneet nationalistisia puheenvuoroja ja saaneet Euroopan yhdentyessä  aikaan uusia rajat ylittäviä muotoa - pahimmoillaan rotupuhtaasti arjalaisessa muodossa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (44 kommenttia)

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Oletpa löytänyt paljon kertovan kuvan.
Hyvää Joulua!

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Helppo löytö, koska maalaus on esitellyssä väitöskirjassa keskeisellä sijalla - aihetta kuvaava hyvinkin.

Hyvää Joulua!

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Yksistään tuosta kuvasta voisi kirjoittaa paksun romaanin. Kauhistuttavinta on tuo aikuiseksi madonnaksi jäykistetty vanhempi tytär. Sekin että poika on tehty jättivauvaksi tyttöihin verrattuna. Pelottavaksi tuon kuvan tekee se että nuo asenteet elävät meissä.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Noinkin, ja asetelmasta puuttuu kaikki dynaamisuus katseiden suuntia ja niihin sisältyvää reproduktiivista uusintamisen ideaa lukuunottamatta - hahmot ovat siluetteina paikoilleen jäykistyneinä. Margareta kirjoitti alemmas jotain klooneista...

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #5

Perhe tai kansakunta kääntyy itseensä päin. Mutta jos ajattelee kaikkia sodanjälkeisiä perhekuvia joissa kuvataa jälleenrakennusta (ja takana savuavat rauniot) niin eikö nekin perheet olleet tuollai "arjalaisia".
Sosialirealismi ja natsikuvasto myöskin ovat samaa puuta.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen Vastaus kommenttiin #7

Totta sinänsä - oikeistolaisen koti, kirkko ja isänmaa -asenteen rinnalla myös sosialistinen pönäkkä realismi korosti ydinperheen keskeistä asemaa yhteiskunnassa hieman eri painotuksilla. Profiilikuvassani mm. on tavoiteltu sosialistiselle realismille leimallista työnsankaruutta...

Kuvastojen laventaminen on toisaalta nykyisin helppoa ja siten ehkä ideologinen manipulaatio on entistä vaikeampaa, ihmiset reagoivat nopeasti kuvalliseen viestintään hakien samalla vaihtoehtoisia tulkintoja näkemälleen - tyhmyys tai pikemminkin itsepintainen pysyttäytyminen jo opetetussa on siis siinä mielessä vähentymässä.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #10

Joo tuo profiilikuva oli kyllä yhteensopiva aiheen kanssa kun siinä leikitään propagandakuvastolla.
Mä olen miettinyt kanssa mitä esim turkisten käyttö kuvissa viestittää/ ei viestitä.Jos uskallan laitan oman kuvan likoon ja nostan aiheen esiin.
Voi hyvin olla että kehnot propagandakuvat vesittää jonkun liikkeen ja toimii sitä vastaan. Esim se video jossa katainen/himanen oli joku puujalkamaffia jne, surkea esitys.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Meissä ei ole sellaisa asenteita. Minusta on pelottava että ne ovat toistensa klooneja. "Arjalaista rotua" on pitänyt kuvata profiilissa.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

No se on onnesi ettei sulla ole. Mä koen että tossa isommassa niin aikuismaisessa tytössä on jotain mitä suurten ikäluokkien tytöiltä vaadittiin ta olisi vaadittu jos olisi mahtunut malliin. Se on miniatyyri äidistään mutta ilman nukkea tai muuta iloa vaan vastuulisena myötäaikuisena. Vaikka ei ole itseeni kohdistettu tuollaista olen kokenut sen olevan vallitseva odotus tytöille.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Jouduin olemaan vastuullinen myötäaikuinen ihan pienestä pitäen.
Mutta monet lapset joutuvat ottamaan vastuuta perheestä tänäkin päivänä.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

"Minusta on pelottava että ne ovat toistensa klooneja. "Arjalaista rotua" on pitänyt kuvata profiilissa."

Joillakin etnisillä ryhmillä on esim. nenät hyvinkin samannäköisiä samalla tapaa kuin tässä taulussa on esitetty. Selitys tälle ilmiölle taitaa olla, että ko. ryhmissä aviokumppanin pitää olla mieluiten serkku.

Tähän kai se natsienkin rodunjalostus pyrki?

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Mitä serkumpi, sitä herkumpi??

Taulussa on kuvattu ideaalipiirteisiä arjalaisia aikakautensa tuotteen, eugenetiikan tutkimusten pohjalta- insesti ei tainnut edes natsien rotuohjelmiin kuulua.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

(Kristillisessä) Suomessa serkkujen naiminen on ollut todella tavallista ja ihan samoista syistä kuin siellä missä se vieläkin on tavalllista.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola Vastaus kommenttiin #25

Lähi-idän serkusavioliittojen (paikoin 40 - 60 % avioliitoista) perusta on kuitenkin taloudellinen. Varallisuus halutaan pitää klaanin eli suvun sisällä.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Tuli natsisanasta mieleen että kärrtorpin uutisoinnissa nyt vastamiekkarien aikaan jossain vaiheessa pudotettiin natsisana pois ja taustoitettiin että: ihmistyhmä hyökkäsi antirasistista kylätapahtumaa päin.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Perinteiset perhearvot ovat nousussa, sanoo Vladimir Putin. Hänen oppipojilleen ennakoidaan veret seisauttavaa voittoa eurovaaleissa, mukana tietysti persut.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Venäjällä nationalismi on jo vakava turvallisuusuhka, ja itse en usko radikaalin oikeistopopulismin menestymiseen tulevissa eurovaaleissa (äänestysaktiivisuus jäänee matalalle tasolle) ja toisaalta edes mainitut Perussuomalaiset eivät kokonaisuutena tarkastellen asetu kirjoitukseni raameihin - tietty blokki ehken.

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Joo, meitsikin on just lukemassa näin joulun alla tuota Norocelin väikkäriä:

https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/4...

Olisin kirjoittanut siitä vähän pidemmäkin esityksen tänne US:ään. Olisin voinut vähän taustoittaa Norocelin väikkärin teemoja, kuinka esimerkiksi maskuliinisuutta tai radikaalia oikeistoa on tutkittu viime vuosina, ja mitä uutta Norocel tuottaa näihin teemoihin omassa tutkimuksessaan. Luonnolisesti olisin otsikoinut kirjoitukseni hommafoorumilaisia ja perussuomalaisten palleroita härnäävästi.

Mutta koska olen päättänyt, että US:ään en enää ilmaisex kirjoita, ajattelin tarjota kritiikkiäni esim. Politiikka-lehteen, asiallisemmalla tyylillä. Eivät nekään kirja-arvosteluista maksa, mutta oikeissa tieteellisissä lehdeissä julkaistut kirja-arvostelut kaunistava CV:tä haettaessa tutkimusrahoitusta.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

No laita sitten tänne linkki kun olet saanut sen sisään. En ole edes kuullut Politiikka-lehdestä.

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Suomen valtiotieteellisen yhdistyksen julkaisema lehti.

http://www.politiikkalehti.fi/

Käytännössä jokaisella akateemisella oppiaineella on oma tiedejulkaisunsa. Tuo on politiikan tutkijoiden lehti.

Tosin nyt suomenkielinen tiedejulkaisu on tunnetusti muutoksenalla, koska yliopistot ja Suomen akatemia arvostaa enemmän englanninkielisiä artikkeleita arvioidessaan tutkijoiden ansioluetteloita.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #21

Kiitos, englanninkielistä tekstiä ei sitten pysty kuka tahansa lukemaan. Tämä oli asiantuntijalausunto.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Minä irrotin (tapani mukaan) väitöskirjasta ilmeisimmän ja helpoiten omaksuttavan kuvallisen symboliikan tukemaan pelkistettyä ilmaisuani - väitöskirjan sisällölliseen arviointiin kykyni eivät sen (väitöskirjan) kaikessa laajuudessa eivät edes ylettyisi, joten odottelemme mielenkiinnolla tulevaa kirja-arvosteluasi...

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Kaivellaan menneitä. Jörg Heider ja Pim Fortun olivat homoseksuaaleja ja Marie Le Pen ja muutama muu äärioikeistolaisjohtaja ovat naisia. On aika tulla 2000 luvulle.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Niin ja sitten Kapteeni Röhm SA-joukkojen tapettu johtaja oli ...

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Rajalinjat osin ovat muokkaantuneet uusiksi sitten Willrichin ja Topeliuksen, ja homoseksuaalit eivät niinkään ole äärioikeistolaisen maailmanjärjestyksen ja sukupuolijäsennyksen uhkaajia heidän ollessaan kiinteitä perhearvoja vahvistavia anomaalisia homokonservatiiveja.
Queer-henkiset tai cruisailevat homot sen sijaan edustavat rappiota tai vähintään epäilyttävää kulttuurimarxismia...

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Väitöskirjassa mainittiin, että ideologiat muodostuvat eri tavoin eri maissa, ja Suomessa on äärioikeistolainen islamofobinen liike ottanut juuri perusteekseen erotta "me" ja "he" siten, että islaminuskoisest syrjivät homoseksuaaleja. Sama linajus oli myös voimakkaasti myös Pim Fortyenilla.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen Vastaus kommenttiin #35

Rajalinjaukset ovat osin muuttuneet. Islamofobian ja selkeän sukupuolijäsennyksen välinen paradoksi radikaalin äärioikeiston sisällä on tosiaan merkittävää - konservatiivisen islamin ja esittelyssä nostamani nationalistisen liikkeen sukupuolikäsitykset ovat kuitenkin yhteneviä....

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Miksi queer-henkiset sitten kielletään. Onko se sitä että ne leikkii sukupuolijärjestyksen kanssa ja kustannuksella?

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Niin minä olen ymmärtänyt, sukupuolieron hämärtäminen ei käy laatuun, koska siinä rikotaan luonnollistettu yhtenäinen malli törkeällä tavalla. Sitäpaitsi homoaktivismi on nykyisin järjestäytyneenä osa intersektionaalisen syrjinnän vastaista virtausta, mihin myös rasismin vastaisuus kuuluu - yhtenäiskulttuurin vaaliminen taas edellyttää vieraiden kulttuurien vaikutuksen eliminointia ja konkreettisesti siis rasistisia (maahanmuuttokriittisiä) poliittisia keinoja.

Käyttäjän Minnamaarialax kuva
Minna-Maaria Lax

Luonnollistettu kuulostaa juuri asiayhteyteen sopivalta termiltä. Sopivaa aivopesua ja henkistä väkivaltaa käyttäen epäluonnolisesta saadaankin yllätys-yllätys "luonnollinen". Luonnon kiertokulkuun tosin nyt vaan sattuu kuulumaan vaihtelu, joka takaa kannan säilymisen.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen Vastaus kommenttiin #28

Essentialismiksi kai sitä myös kutsutaan, tuollaista kiinteää luokittelua.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #38

Se onkin tutumpi! Tuukka tekee blogit puolestani, mä oon ihan inspiroitunut! Hauskaa joulua sinnekin!

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen Vastaus kommenttiin #41

Kiitos, ja Hyvää Joulua sinne Vantaalle :)

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Sukupuolille säilyttämisen puolesta aktiivisimmin kuitenkin toimivat naiset, jotka eivät hyväksy naisten muuttumista miesten kaltaiseksi. Naiset haluavat että naiset tuntevat keskenään yhteistunnetta eli solidaarisuutta. Naiset haluavat, että naiset kokevat voimakkaasti yhteen ryhmään, naisiin. Jotta naiset voisivat tuntea kuuluvansa yhteen ryhmään, heidän täytyy tehdä ero muihin ryhmiin, eli miehiin. Tämä ero tehdään samalla tavoin kuin valkoiset eurooppalaiset tekevät eron muslimeihin ja maahanmuuttajiin, eli demonisoimalla. Siksi miesten demonisoiminen on niin tärkeää.

Voimakas yhteis tunne edellyttää yhtenäiskulttuuria, eli sitä, että kaikki naiset olisivat samanlaisia. Tämä selittää sen raivon, jota naisissa herättää se, jos maahanmuuttajat poikkeavat valkoihoinen naisen arvoista.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Siinä se oli sitten teoreettisesti minkä mä olen ollut aistivinani ihan aistinvararaisesti. Ja aika jännää että aina saarnataan islamin konservatismia vastaan ja sitten kuitenkin hyljitään lähellä niitä jotka yrittävät elää omalla tavallaan omassa kulttuurissa. Hämärää.
No joka tapuksessa pitää tutustua tohon intersektionaalis-sanaan.

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Toisaalta kuva saattaisi myös liittyä väitöksen Kiitoksia/ ACKNOWLEDGEMENTS –kappaleeseen ja esittää pohjoismaisen feminismin idealisoitua, sisäänpäin kääntynyttä, poissulkevaa ja hierarkkista tiedeyhteisöä.

Kuten välttämätöntä on ja Kiitoksista ilmenee, Norocelin väitöskirja edustaa pohjoismaisen feminismin korrekteja, tasa-arvopainotteisia tulkintoja kansainvälisistä keskusteluista – Romaniasta ja Vadim Tudorista Norocel epäilemättä tietää enemmän kuin todennäköisesti kukaan muu lähimailla.

Norocel näkee kaikessa nationalismissa, Natsi-Saksa mukaan lukien, yhteyden normatiivisen, homovastaisen maskuliinisuuden ja toisaalta nationalismin välillä:

“The only feasible option in such a situation has been to banish homosexuality extra muros, separating the ‘true’ masculine embodiments of the nation from its ‘weak’ and ‘perverted’ manifestations portrayed by homosexual desire and its corresponding masculinity performative18. To sum up, what I make use of in the present study is a conceptual symbiosis between the normative masculinity performative and nationalist ideology.” (Norocel 2013, 73.)

Näinhän sitä ulkopuoliset usein ajattelevat ja oivaltavat. Nyt kuitenkin esimerkiksi [ex-Judith] Jack Halberstam väittää, että juuri saksalaiset homomaskulinistit halusivat hävittää kaikki juutalaiset, koska heidän mielestään nämä (hetero)juutalaiset olivat naismaisia ja ajasta jälkeenjääneinä epämiehiä, jotka eivät sopineet tavoiteltuun miesyhteisöön:

” The masculinism of early homophiles coincided with conservative emphases on the superiority of male community and with a racialized rejection of femininity. Indeed, male Jews, for these early homosexual anti-social activists, were seen as men who had been made effeminate by their investments in family and home – a realm that should be left to women – and they made connections between the Jews and effeminate homosexuals as men who have not lived up to their virile duty to remain committed to other masculine men and to a masculine public sphere.
--
Despite the acceptance of Freudian concepts, the masculinists still cast Jews as anachronistic – as stuck in a past political moment that must be eliminated in order to move on to a glorious and totalized contemporary future of men and man-power. This homosexual masculinist future depended upon a commitment to sameness rather than otherness, to the self not the other – and within this trajectory, the Jew and the gender variant man represent the failure of the political project of masculinism.”

Halberstam, Judith Tel Aviv 2008: The Anti-Social Turn in Queer Studies, Graduate Journal of Social Science - 2008 - Vol. 5 Issue 2.

Jack onkin pohjoismaisten feministien mielestä persu ja oikeistopopulisti, mutta toisaalta tämä on Tel Avivissa pidetty luento, joka on sittemmin julkaistu kahdessakin paikassa suunnilleen samanlaisena.

Norocel kirjoittaa oikeistopopulistien seksuaalisnormistosta suunnilleen samoja lauseita, kuin mitä esimerkiksi Saksassa asianosaiset kirjoittavat islamin seksuaalikäsityksistä. Siis Norocelin mukaan oikeistopopulistien mielestä miesten pitää olla urheita ja taistelutahtoisia ja naisten siveitä ja uhrautuvia.

“More precisely, men are expected to embody courageous, honourable, and active citizenship in the public sphere, thereby portraying ‘the foundation of the nation and society’, while women are required to fulfil their obligations as ‘guardians of the traditional order’ and morality in the private sphere (Mosse, 1997: 17).” (Norocel 2013, 67.)

Edellisessä on perässä vielä lainaus, joka puhuu yleensä monista etnisistä ryhmistä:

“Across a wide variety of ethnic groups appropriate enactments of heterosexuality are perhaps the most regulated and enforced norms. In particular, correct heterosexual masculine and feminine behaviour constitutes gender regimes that often lie at the core of ethnic cultures. Our women (often depicted as virgins, mothers, pure) v. their women (sluts, whores, soiled). Our men (virile, strong, brave) v. their men (degenerate, weak, cowardly). (Nagel, 2000: 113).” (Norocel 2013, 67.)

Tämä on täsmälleen samaa, kuin mitä Saksassa useat asianosaiset kirjoittavat kantasaksalaisen ja muslimikulttuurin eroista – jälkimmäisessä, muslimikulttuurissa pojat kasvatetaan urheuteen ja taisteluvalmiuteen, tytöt kuuliaisuuteen ja siveellisyyteen, virility pojille and virginity tytöille. Muslimistaustaiset nuoret miehet pitävät saksalaisia naisia huorina ja saksalaisia miehiä heikkoina ja epämiehekkäinä. Kun asianosaiset, maahanmuuttajataustaiset naiset, kuten Seyran Ates jo kolmessa kirjassa, kirjoittavat näin ja samalla vaativat ehdottomasti oikeutta omalle läsnäololleen, sitä on vaikea tulkita maahanmuuttovastaiseksi taikka muukalaisvihamielisyydeksi.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Kiitos tästä. Niin kuin jo totesin, minulla ei riitä tiedollinen pääoma arvioimaan väitöskirjan totuudellisuutta ja sen oikeaan osuvuutta.

Kulttuurien rajapinnoilla, mitä muodostuu maahanmuuttajien ja kantaväestön vuorovaikutusalueille, keskustelu ja tuntojen purkaminen edesauttavat jyrkän sukupuolieron tuottamien sosiaalisten ongelmien lieventämisessä - se on jopa ainoa vaihtoehto edetä. Radikaaleissa liikkeissä lukkiintuminen normatiivisuuteen ylläpitää konfrontaatiota.

Mitä tulee esittämääsi kuvasymboliseen tulkintaan, niin tietenkin Pohjoismainen feministinen naistutkimusperinne pohjaa jo historiallisista syistä "sisäpiiriin", omaan koulukuntaansa siis - sikäli tämä Norocelin poliittinen miestutkimuksen piiriin kuuluva väitöskirja on selkeä lavennus maskuliinisen näkökulman suuntaan ja itsekin näen oikeistoradikaalien ja nationalistien retoriikan maskuliinisuutta ilmeisen pyhittävänä..

Käyttäjän Kansojenherra kuva
Tuukka Kuru

Kuvan esittämä asetelma on ideaalina mielestäni oikein kaunis. Ainakin rutkasti kauniimpi mitä Hepolassa asuva alkoholisoitunut yh-äiti kahdella adhd-lapsella.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Pittoreski kaikessa koreudessaan - kulissien takana yleensäkin pahuus lymyilee.

Käyttäjän paulisumanen kuva
Pauli Sumanen

Heteronormatiivinen perheyhteisö on minunkin mielestäni ihan p..seestä. Palataan siihen "kaikki kaikkien kanssa" tai "naiset ovat yhteisiä" -ideologiaan, mistä taistolaiset olivat 1960-1970 -luvuilla kuuluisia.

Mieselättäjäyhteiskunta on vielä voimissaan, mutta sen on aika kuolla. Kukin elättäköön itsensä niinkuin pystyy! Ja yhteiskunnan kaikkinainen apu on tuomittavaa, sillä yhteiskunnan jakamat rahat on kerätty porvareilta, joilla ei ole mitään sijaa oikeassa vassariyhteiskunnassa. Kukin eläköön sen mukaan, mikä on hänen työpanoksensa.

Sosialimin opein: "Kultakin kykyjensä, kullekin työpanoksensa mukaan!

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Vasemmistoliitto saa lisää kannattajia, kun se julistaa, että paras keino taistella ääiroikeistoa ja muukalaisvihaa vastaan on luopua vanhakantaisesta avioliiton ja parisuhteen ihannoimisesta, ja naisen siveellisyydestä, ja naisten tulisi suostua seksiin monien miesten kanssa.

Tosin internet ei unohda, ja Vasemmistoliitto poisti ehdokaslistaltaan joitakin vuosia sitten naisen, joka oli laittanut itsestään kuvia nettiin, joissa hän harjoitti lesboseksiä toisen naisen kanssa.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Milja onkin rohkea, tosin hyllytys johtui enemmän hänen huume-kommenteistaan...

Vasemmistoliittolaiset eivät tokikaan koe seksuaalisuutta minään "suostumis-pelinä", vallankäytön välineenä tai pelkkänä biologisena aktina, vaan vastuullisena kanssakäymisenä. Ja kannatuksen kasvattaminen (lupaamalla kansalle epärealistisia herkkuja ja yhtenäiskulttuurin tukevaa puolustamista) on tätä nykyä opposition puuhaa :)

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Taistolaispiireissä ja mm. ay-liikkeessä opportunistinen sovinismi oli aikoinaan vahvasti esillä, Aulikki Oksasen romaanit ovat siinä mielessä avaavia. Mieselättäjäyhteiskunnasta ei tokikaan voi nykyisin enää puhua miesvaltaisen teollisuuden hiipuessa (sosiaalisista tulonsiirroista toimeentulotuet mukaanlukien suuri osa menee jouten oleville miehille) ja naisvaltaisen sote-alueen merkityksen kasvaessa - naiset tekevät muutenkin huomattavan kuormittavaa työtä matalapalkkaisilla (alipalkatuilla) aloilla ja siten elättävät palkkatyöllään suurinta osaa Suomea, ihan virallistenkin tutkimusten mukaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset