jiihooantikainen wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen

Eettisesti kestävää Joulua

Joulu on suurta ja osin tarpeetonta lahjojen antamisen aikaa -  arvioiden mukaan joulun hittituotteiden, joista suurin osa lienee viihde-elektroniikkaa, ns. hyötyaika on kuitenkin nykyisin hyvin lyhyt. Moni kalliilla rahalla ostettu videopeli tai samsunggalaxy menettää uutuuden hohteensa viimeistään ennen hiihtolomia.

Yksilömoraalisesti tällainen kulutushysteria lienee tuhoisaa, altruismin kaupallistaminen vaatii oman uhrinsa ja laajamittaisena tapahtumana joulun krääsämarkkinoita voikin pitää joukkopsykoosinomaisena tilana tai vähintään mainonnan aiheuttamana indoktrinaation kaltaisena hurmoksena.

Eettisesti valistunut juhlija osaa välttää tällaista kulutuskeskeistä markkinahumua kokemukseensa ja tietoon perustuvasti ihan oman kukkaron ja mielenrauhan vuoksi menettämättä lainkaan tunnetta antamisen ilosta.  Saidan maine voi tosin lisääntyä, riippuen toki kulloisenkin lahjansaajan etukäteen asettamista odotusarvoista.

 

Eettisiä joululahjoja mietittäessä voi arvioida niiden vaikuttavuutta ekologiseen hiilijalanjälkeen, lahjan hinta-laatusuhdetta pitkäkestoisuutensa puolesta ja tietenkin lahjan moraalista arvoa.

Esimerkiksi hyvistä eettisesti kestävistä lahjoista ovat suorat rahalahjoitukset hyväntekeväisyysorganisaatioille ja kansalaisjärjestöille, kummilapsitoimintaan osallistuminen ja itse tehtyjen "kulttuuriseteleiden" jakaminen lähipiirille. Tavaralahjoissa tuota eettisyyttä voi harkita mm. lähituottajuutta suosivasti, jolloin kotimaisuusaste tulee huomioiduksi lähes suoraan.

 

 

 

Niin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

'Syökää kanaa' - vai miten se porsaan joulutoivomus menneltä vuosilta taas menikään. Tuskin kyseisen 'jouluvieraan' pääillimmäisenä ajatuksena oli hiilijalanjälki.

Hyvä kuitenkin taas kerrata, että kun maailman lihankulutus voimakkaasti kasvaa, niin siitä johtuen viljan kysyntä kasvaa vielä voimakkaammin. Jos naudanlihaa tuotetaan 1 kg, vaatii se 8 kg viljaa, sianliha 3 kg, kananliha 2,5 kg ja kalanviljely 1,8 kg.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Tuli mieleen riisipuuron hiilijalanjälki ja pikaisella etsimisellä löysin vastauksen Marttojen tietolaarista, riisi on viljoista poikkeuksellisen ekokatastrofaalinen tuote Suomessa, sillä sen hiilijalanjälki 2,5-6 kg CO2 ekv/kg. Riisin tilalle sopii ohra :

http://www.martat.fi/ruoka/ekokokki/ymparisto-laut...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset